Fasaani

Fasaani

Phasianus  colchicus

Fasaani ei kuulu Suomen alkuperäislajistoon, vaan on alun perin kiinalainen laji. Lajia on kuitenkin istutettu Eurooppaan jo keskiajalla ja Suomeen 1900-luvun alussa. Fasaanit viihtyvät viljelymailla ja kaupunkiympäristöissä, kuten puistoissa, pientaloalueilla ja maanviljelyalueilla. Ne eivät mielellään lennä ja uhattunakin pakenevat usein juosten. Fasaanikukot kokoavat pesintäkauden alussa itselleen paritteluun sopivista naaraista koostuvan haaremin. Siihen voi kuulua jopa kymmenkunta naarasta, joiden kaikkien kanssa kukko voi saada poikasia. Heikosta lentokyvystään huolimatta fasaanit yöpyvät puissa hautovia naaraita lukuun ottamatta. Varsinkin fasaanikoiras on helppo tunnistaa pitkästä pyrstöstä ja monivärisestä höyhenpuvusta.

 

Höyhenettömät jalat

Peltokanalinnut eivät ole sopeutuneet kylmiin ja lumisiin talviimme yhtä hyvin kuin metsäkanalinnut. Peltokanalintujen jalkojen suojana ei ole lämmittävää höyhenkerrosta.

 

Suojelu

Fasaani on riistalintu. Muiden riistalintujen tapaan se on rauhoitettu metsästysajan ulkopuolella.

Fasaaneista

Lahko
Lahko

Kanalinnut - Galliformes

Heimo
Heimo

Aitokanat - Phasianidae

Levinneisyys
Levinneisyys

Fasaani on alkujaan kiinalainen laji, jota on istutettu Eurooppaan keskiajalta lähtien ja Suomeen 1900-luvun alussa. Fasaaneja on eniten Varsinais-Suomessa ja Uudenmaan länsiosissa.

Ravinto
Ravinto

Viljat, varsinkin vehnä, siemenet, jyvät, lehdet, kukinnot, marjat, hyönteiset sekä madot.

Koko
Koko

Paino 1-1,2 kg. Pituus: 55-80 cm, siipien kärkiväli 70–90 cm.

Poikasten lkm
Poikasten lkm

Munii 8–13 munaa. Haudonta-aika 23–24 vrk. Pesä maassa heinikossa niityllä tai pensaikossa.

Elinikä
Elinikä

Vain viisi prosenttia fasaaneista selviytyy kolmevuotiaiksi asti. Suomen vanhin rengastettu fasaani eli yli 9-vuotiaaksi. Maailman vanhin fasaani eli yli 27-vuotiaaksi asti.

Uhanalaisuusluokitus

Image

LC eli elinvoimainen. 

Asiakaspalvelu

Karhunkierros 150, 63700 Ähtäri
030 62150
info@ahtarizoo.fi

Myyntipalvelu

Karhunkierros 150, 63700 Ähtäri
Arkisin klo 9-16
030 621 5444
sales@ahtarizoo.fi

Seuraa meitä