Kansainvälinen pikkupandapäivä
Kansainvälistä pikkupandapäivää vietetään aina syyskuun kolmantena lauantaina. Tänä vuonna siis 20.9.
Pikkupandapäivän tarkoituksena on lisätä ihmisten tietoisuutta ja kiinnostusta tätä uhanalaista ja monille tuntematonta lajia kohtaan sekä kerätä varoja sen suojeluun.
Pikkupanda kuuluu eurooppalaisten eläintarhojen suojeluohjelmaan (EEP), jolla pyritään kasvattamaan elinvoimainen tarhakanta. Lisäksi eläintarhoissa asuvista pikkupandoista pidetään maailmanlaajuista kantakirjaa.
Pikkupanda luokitellaan erittäin uhanalaiseksi, ja niiden määrät ovat laskussa luonnossa. Pikkupandat ovat harvalukuisia; niitä arvioidaan olevan luonnossa alle 10 000 yksilöä. Uhkina ovat elinalueiden pienentyminen ja pirstaloituminen, turismin kasvaminen, salametsästys sekä sisäsiittoisuus.
Ähtärin eläinpuistossa pikkupandoja on asunut jo kymmenen vuoden ajan. Nykyään eläintarhassa asustaa Irlannissa vuonna 2014 syntynyt naaras Phoenix sekä vuonna 2021 syntynyt uros Pablo, joka saapui Turkista keväällä 2023.
Hyvää pikkupandapäivää kaikille pikkupandojen ystäville! Voit halutessasi lahjoittaa Vieraile ja Välität ry:lle, joka ohjaa kaikki päivän lahjoitukset lyhentämättöminä kansainväliselle Red Panda Network -järjestölle.
Jos haluat päivän kunniaksi tulla vierailulle, Ähtäri Zoo on avoinna joka päivä klo 10–17. Pikkupandapäivän kunniaksi luvassa on eläinopastuksia, piirustuskilpailua ja virikepajaa. Liput saat edullisemmin nettikaupastamme.
Ähtärin eläinpuiston pikkupandat
Tunnistat pikkupandamme Pablon ja Phoenixin niiden värityksestä ja luonteesta: Pablo on Phoenixia tummempi ja vilkkaampi. Mikäli pikkupandoja tuntuu vaikealta bongata, hyvä vinkki on tähyillä aitauksen kuusiin. Erityisesti Pablo tykkää ottaa nokoset kuusenoksalla – aivan kuin orava! Parhaiten näet pikkupandamme eläinopastuksien aikana.


Kuvassa pikkupandanaaras Phoenix, joka syntyi Irlannissa vuonna 2014. Ähtärin eläinpuistoon Phoenix muutti jo seuraavana vuonna, eli olemme saaneet nauttia tämän pörröisen kissakarhun seurasta jo kokonaisen vuosikymmenen.
Kuvassa komea pikkupandauroksemme Pablo (s. 2021). Pablo saapui Ähtäriin kevät-talvella 2023 ja tottui uuteen maahan ja tarhaansa nopeasti. Ei aikaakaan kun Turkissa kasvanut pikkupanda jo innostui lumileikkeihin ja kesällä suomalaiset marjat maistuivat siinä missä tuttu bambukin.
Piirrustuskilpailu
Pikkupandaopastukset 20.9.
klo 10.30
klo 13.00
Virikepaja
Zoo Shopissa on päivän ajan virikepaja, johon voi osallistua oman aikataulun mukaan. Pajassa tehdään eläintenhoitajien suunnittelemia virikkeitä. Kaikki pajassa puuhailleet voivat osallistua pikkupandapehmolelu arvontaan ♥