Sivuston sisältöjä päivitetään parhaillaan! Pahoittelemme mahdollisia häiriöitä ja kiitämme kärsivällisyydestänne!

Rupikonna

Bufo bufo

Rupikonnaa tavataan yleisenä maamme etelä- ja keskiosissa sekä harvalukuisempana napapiirin pohjoispuolelle asti. Se on Euroopan yleisimpiä sammakkoeläimiä. Rupikonna on yöeläin. Rupikonnan silmät ovat suuret ja valoherkät, minkä ansioista se näkee hyvin hämärässäkin. Rupikonna elää monenlaisissa ympäristöissä, kuten metsissä, niityillä ja puutarhoissa. Se on paikkauskollinen laji, joten se viihtyy tietyllä alueella pitkään.

 

Vaihtolämpöinen eläin

Rupikonna on vaihtolämpöinen eläin, eli sen ruumiinlämpö seuraa ympäristön lämpötilaa. Se viettää talven horroksessa, joka alkaa syyskuulla ja päättyy huhtikuussa.

Lisääntymiskausi alkaa välittömästi horroksen jälkeen huhti-toukokuussa, jolloin konnat kokoontuvat edellisiltä vuosilta tuttuun paikkaan. Naaras laskee mätimunat kahtena pitkänä nauhana vesikasvien ympärille tai vedessä oleviin risuihin. Munat lasketaan vesikasvien ympärille lampiin, järvenlahtiin tai vastaaviin paikkoihin. Kutupaikaksi käy myös murtovesi. Poikaset kasvavat ensimmäisenä kesänään 2-3 cm mittaisiksi. Konnat ovat sukukypsiä 3-4 vuoden ikäisinä.

 

Myrkyllistä limaa

Rupikonnia uhkaavat monet vaarat, kuten siilit, käärmeet, kärppä ja monet petolinnut. Puolustautuessaan rupikonna voi erittää ihorauhasistaan lievästi myrkyllistä, maitomaista limaa, bufotoksiinia. Aine ei ole ihmiselle vaarallista, mutta esimerkiksi koira saattaa voida pahoin rupikonnan syötyään.

Vanhin tunnettu rupikonna on elänyt peräti 54 vuoden ikäiseksi.

Rupikonnista

Lahko

Sammakot ja konnat - Anura

Heimo

Konnat - Bufonidae

Levinneisyys

Eurooppa Irlantia ja Pohjois-Skandinaviaa lukuunottamatta. Suomessa tavataan Lappia myöten.

Ravinto

Etanat, kärpäset, kastelierot ja muut selkärangattomat.

Koko

Pituus naaras 10 cm, uros 6-8 cm.

Poikasten lkm

4-5 metrin nauhassa 2000-7000 munaa.

Elinikä

Tarhaoloissa jopa 40 v.

Uhanalaisuusluokitus

LC eli elinvoimainen. Suomessa rauhoitettu.

Lue mitä eläinpuistossa tapahtuu

Jättiläispandat Jin Bao Bao (Lumi) ja Hua Bao (Pyry) viettävät pandamaista arkea karanteenissa Kiinalaisessa pandojen suojelukeskuksessa. Aika…
Jättiläispandat Jin Bao Bao (Lumi) ja Hua Bao (Pyry) ovat saapuneet turvallisesti takaisin kotimaahansa Kiinaan. Pandat lähtivät…
Jättiläispandat Jin Bao Bao (Lumi) ja Hua Bao (Pyry) palaavat ennenaikaisesti kotimaahansa Kiinaan vielä tämän vuoden aikana….

Anna palautetta

Saapuminen Ähtäri Zoohon

Ähtäri Zoo sijaitsee hyvien yhteyksien päässä Etelä-Pohjanmaan, Keski-Suomen ja Pirkanmaan keskellä, osoitteessa: Karhunkierros 150, 63920 Ähtäri. 

Autolla

Kun olet saapunut Ähtäriin, löydät Ähtäri Zoohon seuraamalla eläinpuisto-tienviittoja. Pysäköintialueita on kaksi, joista P1 aivan sisäänkäyntien yhteydessä ja P2 muutaman minuutin kävelymatkan päässä. Pysäköiminen on maksutonta. Invapaikkoja on Pandatalon edessä sekä P1 -pysäköintialueella.

Junalla

Eläinpuistolla on oma junaseisake, jonka löydät VR:n sivuilta nimellä Ähtärin Eläinpuisto Zoo. Pysäkiltä on noin 15 minuutin kävelymatka Ähtäri Zoohon. VR:n sivuille.