Sivuston sisältöjä päivitetään parhaillaan! Pahoittelemme mahdollisia häiriöitä ja kiitämme kärsivällisyydestänne!

Merihanhi

Anser anser

Merihanhi on suurikokoisin harmaahanhilaji ja kesyhanhen kantamuoto. Merihanhella on kaksi alalajia: anser anser anser eli läntinen merihanhi sekä anser anser rubrirostris eli itäinen merihanhi. Lisäksi kesyhanhi anser anser domesticus luetaan merihanhen alalajiksi. Merihanhen läntinen kanta pesii Islannissa sekä pohjoisessa ja keskisessä Euroopassa. Itäinen kanta pesii Romaniassa, Turkissa ja Venäjällä sekä siitä itään aina Kiinaan asti.

Suomessa merihanhi pesii rannikolla ja saaristossa. Merihanhet pesivät yhdyskunnissa ja ovat saariston ensimmäisiä muuttajia. Naaras aloittaa muninnan tavallisesti yli kolmevuotiaana ja merihanhi muodostaa elinikäisen liiton. Pariskunta saattaa erota mikäli pesinnät eivät onnistu. Pesä on yleensä kasvimateriaalista rakennettu ja höyhenillä vuorattu matala keko, joka sijaitsee pensaan alla, ruohikossa tai avoimella paikalla rannalla. Merihanhi munii yleensä 4-6 munaa ja naaras hautoo niitä noin kuukauden, koiraan pitäessä vahtia. Poikaset lähtevät pesästä kuoriuduttuaan ja molemmat vanhemmat osallistuvat niiden hoitoon. Poikaset ovat lentokykyisiä 8-9 viikon ikäisinä.

Merihanhi on kasvinsyöjä ja sen ravinto on pääasiassa ruohoa. Merihanhet etsivät ravintoa vedestä vain harvoin ja syövät tällöin pääasiassa levää. Merihanhelle maistuu myös vilja ja marjat.

 

Muutto

Läntinen kanta talvehtii yleensä Etelä-Euroopassa tai Pohjois-Afrikassa. Itäisen Kannan talvehtimisaluetta ovat Azerbaidžan, Iran, Pakistan, pohjoinen Intia, Bangladesh ja Kiina. Nykyään merihanhi saattaa jäädä talvehtimaan pesimisalueilleen.

Heinäkuussa merihanhet alkavat kerääntyä suuriksi parviksi. Syysmuutto tapahtuu elo-syyskuussa ja muuttoparvet ovat kooltaan enintään 30-40 lintua. Linnut lentävät mielellään aurassa tai vinorintamassa. Kevätmuutto on aikainen ja tapahtuu pääosin huhtikuussa, joskus myös aikaisemmin.

 

Suojelu

Merihanhi on riistalintu ja rauhoitettu metsästysajan ulkopuolella. Merihanhi on myös rauhoitettu sisämaassa.
1900-luvulla merihanhen kanta romahti liiallisen metsästyksen sekä vesistöjen lisääntyneen käytön vuoksi. Laji rauhoitettiin vuonna 1947 ja rauhoituksen sekä riistanhoidon ansiosta merihanhen kanta elpyi niin, että 1900-luvun lopulla metsästys voitiin jälleen aloittaa. Lajin kanta kuitenkin vahvistui lähinnä rannikkoalueilla, joten merihanhi on ympäri vuoden rauhoitettu sisämaassa jonne se on vasta leviämässä.

Lue mitä eläinpuistossa tapahtuu

Jättiläispandat Jin Bao Bao (Lumi) ja Hua Bao (Pyry) viettävät pandamaista arkea karanteenissa Kiinalaisessa pandojen suojelukeskuksessa. Aika…
Jättiläispandat Jin Bao Bao (Lumi) ja Hua Bao (Pyry) ovat saapuneet turvallisesti takaisin kotimaahansa Kiinaan. Pandat lähtivät…
Jättiläispandat Jin Bao Bao (Lumi) ja Hua Bao (Pyry) palaavat ennenaikaisesti kotimaahansa Kiinaan vielä tämän vuoden aikana….

Anna palautetta

Saapuminen Ähtäri Zoohon

Ähtäri Zoo sijaitsee hyvien yhteyksien päässä Etelä-Pohjanmaan, Keski-Suomen ja Pirkanmaan keskellä, osoitteessa: Karhunkierros 150, 63920 Ähtäri. 

Autolla

Kun olet saapunut Ähtäriin, löydät Ähtäri Zoohon seuraamalla eläinpuisto-tienviittoja. Pysäköintialueita on kaksi, joista P1 aivan sisäänkäyntien yhteydessä ja P2 muutaman minuutin kävelymatkan päässä. Pysäköiminen on maksutonta. Invapaikkoja on Pandatalon edessä sekä P1 -pysäköintialueella.

Junalla

Eläinpuistolla on oma junaseisake, jonka löydät VR:n sivuilta nimellä Ähtärin Eläinpuisto Zoo. Pysäkiltä on noin 15 minuutin kävelymatka Ähtäri Zoohon. VR:n sivuille.