Sivuston sisältöjä päivitetään parhaillaan! Pahoittelemme mahdollisia häiriöitä ja kiitämme kärsivällisyydestänne!

Hiiripöllö

Surnia ulula

Pöllöt ovat aktiivisimmillaan tavallisesti yön pimennyttyä. Päiväaktiivinen hiiripöllö on kuitenkin poikkeus. Ne kyttäävät alempana liikkuvaa saalista kuusien latvuksesta tai muulta ympäristöä korkeammalta tähystyspaikalta. Hiiripöllö on keskikokoinen, pitkäpyrstöinen, mustan-, tummanruskean- ja valkoisenkirjava pöllö. Silmät ovat keltaiset.

 

Pohjoisen laji

Hiiripöllöjä asustaa pohjoisen pallonpuoliskon boreaalisella havumetsävyöhykkeellä. Suomessa hiiripöllöä tavataan pesimälintuna valoisissa metsissä Pohjois-Suomessa Pohjois-Karjalaan ja Suomenselälle asti, mutta harvemmin Etelä-Suomessa. Hiiripöllö viihtyy aukkoisissa ja harvapuisissa havu- ja sekametsissä, yleisin hiiripöllön pesimäympäristö on hakkuuaukea. Hiiripöllöt ovat kolopesijöitä, ne hyödyntävät usein esimerkiksi palokärjen vanhoja koloja, eivätkä varsinaisesti itse rakenna pesää. Siksi ne suosiva seutuja, joista löytyy kelopuita tai onttoja pökkelöitä. Alueet, joilla hiiripöllö pesii, riippuu hyvin pitkälti pikkujyrsijöiden määrästä. Jos esimerkiksi myyriä on pohjoisemmassa vähän, hiiripöllöjä vaeltaa myös Etelä- ja Keski-Suomeen, mihin ne voivat jäädä vuodeksi tai pariksi pesimään, jos siellä riittää paremmin ruokaa.

 

Suojelu

Kaikki Suomen pöllöt ovat rauhoitettuja. Hiiripöllö pesi 1800-luvulla yleisenä Keski- ja Pohjois-Suomessa ja vielä 1930-luvulla Lapissa runsaana. Hiiripöllöjen määrä väheni etenkin Keski-Suomessa ja Oulun läänissä jyrkästi todennäköisesti ilmastollisista syistä, tehokkaasta munienkeruusta sekä emolintujen ampumisen seurauksena. Hiiripöllökanta alkoi palautua 1960-luvulla ja se jatkuu edelleen.

 

Hiiripöllöt Ähtärissä

Ähtäri Zoon pöllötalossa asustaa kaksi hiiripöllöä, Tiistai ja Torstai. Naaraspöllö Tiistai on syntynyt Ähtärissä, koiraspöllö Torstai puolestaan muutti Ähtäriin Korkeasaaresta.

Hiiripöllöistä

Lahko

Pöllölinnut - Strigiformes

Heimo

Pöllöt - Strigidae

Levinneisyys

Hiiripöllöjä tavataan Pohjois-Amerikassa, Kanadassa, Pohjois-Euroopassa ja Venäjän keski- ja pohjoisosissa. Suomessa pääsääntöisesti valoisissa metsissä Pohjois-Suomessa, Pohjois-Karjalassa ja Suomenselällä.

Ravinto

Pikkunisäkkäät

Koko

Paino 210–380 g. Pituus 35–43 cm, siipien kärkiväli 70–82 cm.

Poikasten lkm

Munii huhti-toukokuussa tavallisesti 4–8 munaa. Hyvinä jyrsijävuosina jopa 12 munaa. Haudonta-aika 25–30 vrk.

Elinikä

Vanhin suomalainen rengastettu hiiripöllö on elänyt yli 6-vuotiaaksi. Euroopan vanhin rengastettu hiiripöllö oli yli 8-vuotias ruotsalainen lintu.

Uhanalaisuusluokitus

LC eli elinvoimainen. Suomessa rauhoitettu.

Lue mitä eläinpuistossa tapahtuu

Jättiläispandat Jin Bao Bao (Lumi) ja Hua Bao (Pyry) viettävät pandamaista arkea karanteenissa Kiinalaisessa pandojen suojelukeskuksessa. Aika…
Jättiläispandat Jin Bao Bao (Lumi) ja Hua Bao (Pyry) ovat saapuneet turvallisesti takaisin kotimaahansa Kiinaan. Pandat lähtivät…
Jättiläispandat Jin Bao Bao (Lumi) ja Hua Bao (Pyry) palaavat ennenaikaisesti kotimaahansa Kiinaan vielä tämän vuoden aikana….

Anna palautetta

Saapuminen Ähtäri Zoohon

Ähtäri Zoo sijaitsee hyvien yhteyksien päässä Etelä-Pohjanmaan, Keski-Suomen ja Pirkanmaan keskellä, osoitteessa: Karhunkierros 150, 63920 Ähtäri. 

Autolla

Kun olet saapunut Ähtäriin, löydät Ähtäri Zoohon seuraamalla eläinpuisto-tienviittoja. Pysäköintialueita on kaksi, joista P1 aivan sisäänkäyntien yhteydessä ja P2 muutaman minuutin kävelymatkan päässä. Pysäköiminen on maksutonta. Invapaikkoja on Pandatalon edessä sekä P1 -pysäköintialueella.

Junalla

Eläinpuistolla on oma junaseisake, jonka löydät VR:n sivuilta nimellä Ähtärin Eläinpuisto Zoo. Pysäkiltä on noin 15 minuutin kävelymatka Ähtäri Zoohon. VR:n sivuille.