• instagram
  • instagram

 

Talikon varressa, ammattina eläimet: Tiina Sarkkinen tuli Ähtäri Zoohon työharjoitteluun vuonna 2006 ja jäi sille tielle. Työssä kiehtoo se, että luonnonmukaisessa eläinpuistossa eläin saa toteuttaa lajille tyypillistä käyttäytymistään, eikä sen tarvitse välttämättä miellyttää ihmistä. 

IMG 20190313 110207

Tiina Sarkkinen on lapsena kiertänyt vanhempiensa kanssa asuntovaunulla Eurooppaa, mutta ei muista maita tai kaupunkeja. Ainoastaan hanhen, jota piti juosta karkuun ja Biancan, itävaltalaisen koiran, joka oli satuttanut itsensä piikkilankaan. Lapsuusmuistoista voidaan päätellä, että Tiina on katsellut maailmaa eläinten kulmasta jo ihan pienestä saakka.

- Olen aina yrittänyt parhaani mukaan päätyä työhön, jossa saan olla tekemisissä eläinten kanssa. 

Keravalta kotoisin oleva Tiina päätyi Ähtärin Eläinpuistoon vuonna 2006, jolloin hän aloitti työharjoittelijana. Tiina opiskeli tuolloin Länsi-Lapin ammatti-instituutissa eläinhoitolanpitäjäksi. Harjoittelujakso poiki kesätyöpaikan ja jalan niin hyvin oven väliin, että Tiinasta tuli vakituinen työntekijä vuonna 2012. Sitä ennen hän oli työskennellyt eläinpuistossa sesonkiaikoina ja toiminut eläintenhoidon lisäksi myös oppaana.

- Varsinaisesti tarhaeläintenhoitajan ammatista en ole koskaan haaveillut. Minua kuitenkin kiehtoo se, että tarhaeläinten ei ole pakko hyppiä ihmisten pillin mukaan, vaan ne saavat olla rauhassa oman lajinsa edustajia, eikä niiden tarvitse niin suuressa määrin mukautua ihmisten maailman vaatimuksiin. Se on jotenkin lohdullista!

Sillä, että eläinten ei ole pakko hyppiä ihmisten pillin mukaan, Tiina viittaa siihen, että Ähtäri Zoo on luonnonmukainen eläinpuisto, joissa pyritään järjestämään eläimille mahdollisimman luonnonmukaiset olosuhteet ja mahdollisuus lajityypillisen käyttäytymisen toteuttamiseen. Tämä tarkoittaa käytännössä esimerkiksi sitä, että hoitajan ja eläimen suhde ei perustu eläimen kesyttämiseen, vaan eläintä hoidetaan ja tarkkaillaan etäältä.

Koska eläimiin pyritään pitämään tietty etäisyys, Tiina lyttää monen haavekuvan työpäivistä, joihin sisältyy eläinten paijaamista ja rapsuttelua.

- Näitä eläimiä ei rapsutella, muutamia poikkeuksia toki on, kuten valkohäntäpeura Pippuri.

Pippuri on luonnosta tullut ja ihmisen hoivassa kasvanut yksilö, joka on pysynyt kesynä myös aikuisena. Valkohäntäpeuralaumassa on muitakin ihmisen kasvattamia eläimiä, mutta ne ovat halunneet aikuistuessaan laumautua ja ottaa ihmisiin etäisyyttä. Pippuri on kuitenkin päättänyt pysyä tuttavallisena.

Tiina on ulkopuolisten silmissä profiloitunut karhujenhoitajaksi, mutta hänen vastuueläiminään ovat myös ilvekset, ahmat, lumileopardit ja osa metsäpeuroista. Tiina kuitenkin korostaa, että eläinpuiston eläintenhoitajat hoitavat muitakin kuin oman vastuualueensa eläimiä.

Täysin tyypillistä työpäivää ei eläintenhoitajilla ole. Jokaiseen päivään toki kuuluu eläinten ruokkimista, hyvinvoinnin seuraamista ja tarhojen siivoamista, mutta usein päivän kulku selviää vasta töihin tullessa – siitä pitävät huolen eläimet, joiden kanssa muuttujia riittää.

Tarhaeläinhoitajan työ eroaa tuotanto- tai lemmikkieläinhoitajien työstä siten, että eläinten lisäksi hoitajan tulee huomioida myös puistossa vierailevat asiakkaat. Myös eläinten terveydenhoito on mutkikkaampaa: käsiksi ei käydä, ellei ole pakko ja diagnoosin tekeminenkin yritetään ensisijaisesti tehdä etäältä. 

IMG 20190308 WA0004

Tiina lomamatkalla vuonna 1979 Ähtärin Eläinpuistossa, silloisessa Moksun kotieläinpuistossa. 

Villieläinten hoitamisessa tulee Tiinan mielestä muistaa erityisen hyvin eläimen ja sen lajityypillisen käyttäytymisen kunnioittaminen.

- Kun eläin on villi, sitä ei saa ahdistella liikaa. Täytyy itse olla hyvin tarkkana, kuinka paljon paineistaa eläintä, kun joutuu tunkeutumaan sen reviirille.

Kun työkavereina on karhuja, lumileopardeja ja muita petoeläimiä, tulee väkisinkin mieleen työn turvallisuus. Riskejä tapaturmille Tiina pitää kuitenkin samanveroisina kuin lemmikkien kanssa työskentelevillä. Joskus lemmikkieläimet voivat olla jopa vaarallisempia kuin villieläimet, jotka ensisijaisesti välttävät ihmistä.

Lempieläimen nimeämistä Tiina empii.

- Vähän haluttomasti nimeän varsinaista lempieläintä. Jos jostain eläimestä ei pidä, silloin on yleensä vika ihmisessä itsessään: ihminen ei luultavasti tiedä eläimestä ja sen käyttäytymisestä tarpeeksi.

Jokaisesta eläimestä löytyy Tiinan mielestä jotakin mielenkiintoista ja omalla kohdalla esimerkiksi ahma on ollut lajina yllättävä.

- Niistä on löytynyt puolia, joiden olemassa oloa ei tiennyt, ennen kuin niihin tutustui.

Tiinan mukaan ahmat ovat hyvin kohteliaita eläimiä, eikä ahmatarhaan mennessä tarvitse olla huolissaan. Vaikka päivä olisi huono tai hoitaja ajatuksissaan, ahmat eivät käytä tilannetta hyväkseen vaan välttävät konflikteja parhaansa mukaan. Suurin riski ahmatarhassa on, että hoitaja astuu ajatuksissaan ahman kaivamaan kuoppaan ja nyrjäyttää nilkkansa.

Hoitajan näkökulmasta ahma on myös siitä mukava eläin, että se viihtyy hyvin tarhaolosuhteissa ja sille on helppo keksiä virikkeitä sen uteliaan luonteen ansiosta. Tiinan mukaan ahmat ovat kiinnostuneita aivan kaikesta!


- Eräänä talvena kiikutin potkukelkalla ahmalaan ruokaa ja mukanani oli myös kymmenen litran kanisterillinen vettä. Jätin kanisterin tarhan sisälle alaovelle ja päätin ennen juomavesien vaihtamista viedä ahmoille ruoat. Palatessani kanisterin luokse, sitä ei ollutkaan missään. Aloin epäillä itseäni, sillä kymmenen litraa vettä painaa sen verran paljon, ettei se yhtäkkiä voi hävitä jäljettömiin. Tarkistin, olinko jättänyt kanisterin potkukelkkaan, sitten mietin, olinko ottanut vettä ollenkaan mukaan rehukeittiöltä lähtiessäni.

Lopulta kanisterin arvoitus selvisi, kun Tiina nosti katseensa ahmalan ylärinteeseen. Nuori ahma oli hoksannut mielenkiintoisen esineen ja lähtenyt raahaamaan sitä mukanaan. Se kiskoi vimmatusti kanisteria ylämäkeä ylös ja huomatessaan jääneensä kiinni, sen ilme kertoi, että ”iik, nyt jäin kiinni!”. 

- Kiinnijäämisen jälkeen se kaksinkertaisti ponnistelunsa ehtiäkseen kanisterin kanssa piiloon!

Kuuluisimmista hoidettavistaan karhuista Tiina mainitsee, että ne ovat iloisia, älykkäitä ja uteliaita. Ulkomuoto on nallukkamainen, mutta niillä on kuitenkin karhun voimat, kynnet ja hampaat, joten niihin pitää aina suhtautua tietyllä kunnioituksella.

- Niiden hoitamisessa on omat juttunsa ja riskit, jotka pitää tiedostaa. Ne eivät kuitenkaan tarkoita satuttaa ihmistä, eivät etenkään tuttua hoitajaa.

Karhut nukkuvat talviunta myös tarhaoloissa. Hoitajilleen karhut siis antavat usean kuukauden tauon hoitorutiineista. Talviunille valmistautuminen alkaa loppukesästä, jolloin karhuille tarjotaan runsaasti ruokaa. Syksyn edetessä karhut vähentävät syömistään luontaisesti itse ja samalla hoitajat vähentävät ruoan tarjoamista ja antavat sen sijaan pesäntekomateriaaleja, kuten olkia ja havuja. Kun karhut ovat vaipuneet uneen, hoitajien tehtäväksi jää varmistaa, että pesän vieressä on ”vesilasi” eli lunta saatavilla suunkostukkeeksi.

Vaikka Tiina hoitaa eläimiä työkseen, riittää hänellä aikaa ja intoa myös omille lemmikeille. Kotona arkea ovat piristämässä länsigöötanmaanpystykorva Nokkonen ja sekarotuinen Ariva. 

 

 

  • flowpark ahtarizoo
  • luoman hirvimokit
  • honkiniemi
  • naavaresort
  • valkeisenloma

 

Web design by Mainostoimisto Uniikki

Hotelli Mesikämmenen varausehdot
Muiden kohteiden varausehdot