Sivuston sisältöjä päivitetään parhaillaan! Pahoittelemme mahdollisia häiriöitä ja kiitämme kärsivällisyydestänne!

Jäämme kaipaamaan susilauman ulvontaa

TIEDOTE

Julkaisuvapaa 15.11.

 

Eläintarhojen tehtävä on huolehtia sen eläimistä arvokkaasti

Eläintarhoissa joudutaan tekemään joskus myös vaikeita päätöksiä, ja yksi niistä realisoitui tänä marraskuun aamuna, kun puistoa asuttaneen vanhan susilauman kolme viimeisintä jäsentä lopetettiin.

Ähtärin eläinpuiston nykyinen susilauma koostui saman pentueen sisaruksista, jotka ehtivät kunnioitettavaan 15 vuoden ikään, sudet elävät Suomen luonnossa harvoin yli kahdeksanvuotiaiksi. Korkea ikä toi susille mukanaan luonnollisia vanhuuden vaivoja, ja siksi niiden vointia ja ikääntymistä seurattiin etenkin viime vuodet erityisen tarkasti. Eläinpuiston intendentti Marko Haapakoski kertoo, että päätös susien lopetuksesta oli pitkään ja tarkoin harkitun mietinnän tulos, joka tehtiin yhteistyössä eläintenhoitajien sekä eläinlääkärin kanssa.

Sudet ovat olennainen osa Ähtärin eläinpuistoa

Ähtärin eläinpuisto aloitti toimintansa 50 vuotta sitten. Sudet kuuluivat puiston heti ensimmäisiin petoeläimiin, ja ovat asuttaneet puistoa siitä lähtien.

-Nyt kun tarha jää tyhjäksi, olemme päättäneet uudistaa ja nykyaikaistaa sitä perinpohjaisesti, koska samankaltaista tilannetta tulee harvoin. Saimme hoitaa ja seurata tätä sisaruslaumaa 15 vuoden ajan, ja tiedämme, miten tärkeitä sudet ovat myös monelle vieraallemme. Vaikka päätös oli vaikea, niin valoa siihen tuo myös tieto siitä, että aikanaan samaan tarhaan voi muuttaa uusi nuori susilauma asuttamaan entistä nykyaikaisempaa tarhaa tutuissa maisemissa.

Ähtärin eläinpuisto mukana lajiensuojelutyössä

Ähtärin Eläinpuiston tavoitteena on perustamisestaan asti ollut rakentaa eläimille tilavat ja luonnolliset elinolosuhteet. Maastoltaan ja kasvistoltaan vaihteleva 60 hehtaarin alue on antanut erinomaiset mahdollisuudet toteuttaa Euroopan eläintarhojen yhdistyksen (European Association of Zoos and Aquaria) EAZA:n perusajatuksia siitä, kuinka eläimiä on tarhattuina hoidettava. Vaikka Ähtärin Eläinpuistossa jäädäänkin kaipaamaan ulvovaa susilaumaa, Haapakoski toteaa, että nyt niin kuin aina, toiminnan ytimenä ovat lajiensuojelu, puistoa asuttavien lajien ja yksilöiden hyvinvointi sekä toiminnan jatkuva kehitys.

 

Lisätietoja:
Marko Haapakoski
Eläinpuiston intendentti
p. +358 30 621 5334

Uutiset

Jättiläispandat Jin Bao Bao (Lumi) ja Hua Bao (Pyry) viettävät pandamaista arkea karanteenissa Kiinalaisessa pandojen suojelukeskuksessa. Aika…
Jättiläispandat Jin Bao Bao (Lumi) ja Hua Bao (Pyry) ovat saapuneet turvallisesti takaisin kotimaahansa Kiinaan. Pandat lähtivät…
Jättiläispandat Jin Bao Bao (Lumi) ja Hua Bao (Pyry) palaavat ennenaikaisesti kotimaahansa Kiinaan vielä tämän vuoden aikana….
Valkoturpakauriit (Cervus albirostris) ovat isokokoisia hirvieläimiä, jotka ovat kotoisin Tiibetin ylängöiltä Kiinasta. Kuten moni muu laji, myös…

Anna palautetta

Saapuminen Ähtäri Zoohon

Ähtäri Zoo sijaitsee hyvien yhteyksien päässä Etelä-Pohjanmaan, Keski-Suomen ja Pirkanmaan keskellä, osoitteessa: Karhunkierros 150, 63920 Ähtäri. 

Autolla

Kun olet saapunut Ähtäriin, löydät Ähtäri Zoohon seuraamalla eläinpuisto-tienviittoja. Pysäköintialueita on kaksi, joista P1 aivan sisäänkäyntien yhteydessä ja P2 muutaman minuutin kävelymatkan päässä. Pysäköiminen on maksutonta. Invapaikkoja on Pandatalon edessä sekä P1 -pysäköintialueella.

Junalla

Eläinpuistolla on oma junaseisake, jonka löydät VR:n sivuilta nimellä Ähtärin Eläinpuisto Zoo. Pysäkiltä on noin 15 minuutin kävelymatka Ähtäri Zoohon. VR:n sivuille.