Sivuston sisältöjä päivitetään parhaillaan! Pahoittelemme mahdollisia häiriöitä ja kiitämme kärsivällisyydestänne!

Luontokoulu Ähtärin Eläinpuistoon!

Keski-Suomen ELY-keskukselta hankeavustus

Ähtärin eläinpuistoon perustettava luontokoulu tulee olemaan Etelä-Pohjanmaan ensimmäinen, tarkoitus on parantaa Etelä-Pohjanmaan lasten ja nuorten ympäristökasvatuksen tasa-arvoa. Eläinpuiston luontokoulu ryhtyy hankkeen aikana Vihreä Lippu-toimintaan ja toimii alueellisena Vihreä Lippu edistäjänä ja asiantuntijana. Luontokoulun suunnittelee Ähtärin eläinpuiston ympäristökasvattaja, jolla on osaamista myös koulumaailmasta.

Mikä on Vihreä Lippu

Vihreä Lippu on kansainvälinen kasvatusalan ympäristömerkki päiväkodeille, kouluille, oppilaitoksille sekä lasten ja nuorten vapaa-ajantoimijoille. Se ohjaa pitkäjänteiseen, tulokselliseen ja innostavaan toimintaan.

Mikä on luontokoulu?

Luontokoulutoiminta tukee ja täydentää päiväkotien ja koulujen ympäristökasvatustyötä. Toiminnan pääpaino on ulko-opetuksessa, joka tarjoaa myönteisiä luontoelämyksiä, herättää kiinnostusta ympäröivään luontoon ja edistää vastuullista elämäntapaa. Toiminnan kautta pyritään vahvistamaan luontosuhdetta ja lisäämään luonnossa oleskelua, liikkumista ja tekemistä, jotka lisäävät ihmisten hyvinvointia ja terveyttä. Tavoitteena on myös tuoda esiin syitä, jotka johtavat ympäristöongelmiin sekä keinoja ja mahdollisuuksia valoisampaan tulevaisuuteen.

Hankkeen kesto ja tavoitteet

Hanke tullaan toteuttamaan 1.3.2022 – 31.12.2023 välisenä aikana. Hankkeen tavoitteena on tuottaa n. 75 ilmaista toiminnallista luontokoulupäivää Etelä-Pohjanmaan lapsille ja nuorille, sekä tuottaa ja välittää omatoimimateriaaleja kasvattajille ja opettajille koulujen ja päiväkotien lähiympäristöön. Omatoimimateriaaleihin rakennetaan lainattavat retkireput, jotka voivat sisältää opetusmateriaalien lisäksi tarvittavia tutkimus- tai mittausvälineitä luonnon tutkimiseen. Hankkeen aikana opettajille järjestetään lisäkoulutusta ja Vihreä Lippu -koulutusta.

Etelä-Pohjanmaan kouluja ja päiväkoteja innostetaan samalla Vihreä Lippu -toimintaan tuomalla esiin toiminnan hyötyjä ja mielekkyyttä. Tavoitteena on, että hankkeen päätyttyä alueella toimisi luontokoulu, jonka toiminta on turvattu kuntien rahoituksen turvin.

Uutiset

Jättiläispandat Jin Bao Bao (Lumi) ja Hua Bao (Pyry) viettävät pandamaista arkea karanteenissa Kiinalaisessa pandojen suojelukeskuksessa. Aika…
Jättiläispandat Jin Bao Bao (Lumi) ja Hua Bao (Pyry) ovat saapuneet turvallisesti takaisin kotimaahansa Kiinaan. Pandat lähtivät…
Jättiläispandat Jin Bao Bao (Lumi) ja Hua Bao (Pyry) palaavat ennenaikaisesti kotimaahansa Kiinaan vielä tämän vuoden aikana….
Valkoturpakauriit (Cervus albirostris) ovat isokokoisia hirvieläimiä, jotka ovat kotoisin Tiibetin ylängöiltä Kiinasta. Kuten moni muu laji, myös…

Anna palautetta

Saapuminen Ähtäri Zoohon

Ähtäri Zoo sijaitsee hyvien yhteyksien päässä Etelä-Pohjanmaan, Keski-Suomen ja Pirkanmaan keskellä, osoitteessa: Karhunkierros 150, 63920 Ähtäri. 

Autolla

Kun olet saapunut Ähtäriin, löydät Ähtäri Zoohon seuraamalla eläinpuisto-tienviittoja. Pysäköintialueita on kaksi, joista P1 aivan sisäänkäyntien yhteydessä ja P2 muutaman minuutin kävelymatkan päässä. Pysäköiminen on maksutonta. Invapaikkoja on Pandatalon edessä sekä P1 -pysäköintialueella.

Junalla

Eläinpuistolla on oma junaseisake, jonka löydät VR:n sivuilta nimellä Ähtärin Eläinpuisto Zoo. Pysäkiltä on noin 15 minuutin kävelymatka Ähtäri Zoohon. VR:n sivuille.