Sivuston sisältöjä päivitetään parhaillaan! Pahoittelemme mahdollisia häiriöitä ja kiitämme kärsivällisyydestänne!

Ähtäri Zoon metsäpeurojen kuulumisia

Metsäpeuroja siirretty tarhasta toiseen

Ähtäri Zoon metsäpeuratarhoilla on viime aikoina ollut vilkasta liikehdintää! Eläinpuisto on mukana MetsäpeuraLIFE-hankkeessa, jonka keskeisimpiä tavoitteita on palauttaa laji sen  alkuperäisille esiintymisalueille eteläiselle Suomenselälle. Hankkeen aikana Ähtärissä syntyneet vasat voivat osallistua luontoonpalautukseen. Niistä tulee joko kantavanhempia kansallispuistojen totutustarhoihin tai eläintarhoihin tai ne lähtevät lyhyen totutustarhausjakson jälkeen luontoon. Ähtäri Zoosta siirrettiin viime viikolla kaksi vuonna 2020 syntynyttä vaadinta Ruotsiin Nordens Arkin eläinpuistoon tuomaan uusia geenejä metsäpeuratarhaan. Kuluvalla viikolla Ähtäri Zoohon saapui kaksi metsäpeuraa Lauhavuoren kansallispuiston totutustarhasta, yksi vaadin ja yksi hirvas. Vaatimen matka jatkuu Ähtäristä vielä Ranuan eläinpuistoon. Myös hirvas on tarkoitus siirtää toiseen eläinpuistoon.

 

WhatsApp_Image_2022-02-22_at_11.27.53.jpg

 

Nyt meneillään olevassa metsäpeurahankkeessa pyritään vahvistamaan luonnon metsäpeurakantaa palauttamalla tarhattuja yksilöitä takaisin luontoon. Metsäpeuroja siirretään totutustarhojen jälkeen Lauhavuoren ja Seitsemisen kansallispuistoihin. Totutustarhoissa peurat harjoittelevat luonnossa selviytymistä ihmisen seurannassa ja suojassa pedoilta. Eläinpuistoilla on merkittävä rooli hankkeessa, sillä lähes kaikki totutustarhojen kantaeläimet ovat syntyneet pääosin eläintarhoissa. Eläinvaihtoja puistojen välillä tehdään, jotta tarhakannan geneettistä monimuotoisuutta saadaan kasvatettua. 

 

WhatsApp Image 2022 02 22 at 11.27.52 1

 

Viisivuotisen tarhausjakson jälkeen toiveena on, että molempien kansallispuistojen tuntumassa eläisi muutaman kymmenen yksilön kokoinen metsäpeurakanta, joka kasvaisi ajan myötä. Hankkeen aikana vahvistetaan myös Ähtärin pientä peurakantaa Karstulassa. MetsäpeuraLIFE-hanke kestää seitsemän vuotta (2016–2023), jona aikana keskitytään luontoon palautuksen lisäksi metsäpeurakannan vahvistumista ja levittäytymistä tukeviin toimenpiteisiin sekä seurataan kannan kehitystä.

natura_logo.jpg
life logo

Uutiset

Tule nauttimaan Farmin tunnelmasta, eläimistä ja markkinoista la 9.8. klo 10-14. Markkina-alueelle on vapaa pääsy!…
Neljän tunturipöllön poikasen kuoriutuminen on tärkeä askel äärimmäisen uhanalaisen lajin suojelussa Suomessa….
Nämä luontoon päässeet uudet yksilöt lisäävät palautusistutetun osakannan geneettistä monimuotoisuutta ja vahvistavat Suomessa elävää metsäpeurakantaa….
Koe eläinpuisto uusin silmin! Tule mukaan eläintenhoitajan iltakierrokselle ja vie iltapalaa hirville, saukoille, pikkupandoille ja visenteille….

Anna palautetta

Saapuminen Ähtäri Zoohon

Ähtäri Zoo sijaitsee hyvien yhteyksien päässä Etelä-Pohjanmaan, Keski-Suomen ja Pirkanmaan keskellä, osoitteessa: Karhunkierros 150, 63920 Ähtäri. 

Autolla

Kun olet saapunut Ähtäriin, löydät Ähtäri Zoohon seuraamalla eläinpuisto-tienviittoja. Pysäköintialueita on kaksi, joista P1 aivan sisäänkäyntien yhteydessä ja P2 muutaman minuutin kävelymatkan päässä.
P1 parkkialueella pysäköintimaksu 5€/pvä.
P2 alue on maksuton.
Invapaikkoja on Zoo Shopin/Zoo Deli & Cafén edessä
sekä P1 -pysäköintialueella.

Junalla

Eläinpuistolla on oma junaseisake, jonka löydät VR:n sivuilta nimellä Ähtärin Eläinpuisto Zoo. Pysäkiltä on noin 15 minuutin kävelymatka Ähtäri Zoohon. VR:n sivuille.