Vieraile ja Välität ry – tue uhanalaisten eläinlajien suojelua
Vieraile ja Välität ry tukee Ähtärin eläinpuiston eläinten hoitoa. Yhdistys tarvitsee kipeästi apua sen rahoitukseen.
Vieraile ja Välität ry:n tarkoituksena on ollut sen perustuksesta lähtien (v. 2019) tukea aatteellisesti ja taloudellisesti erityisesti harvinaisten ja uhanalaisten eläinlajien suojelua ja luontoon sekä luonnonsuojeluun liittyvää valistustyötä. Ähtärin eläinpuiston konkurssin (10/2025) jälkeen eläinten hyvinvoinnin turvaaminen edellytti nopeaa ja vastuullista ratkaisua. Vieraile ja Välität ry otti harteilleen vastuun eläinten hoidosta, vaikka yhdistys ei ollut varautunut näin mittaviin ja äkillisiin taloudellisiin menoihin. Varainkeruu käynnistettiin välittömästi eläinten hoidon jatkuvuuden varmistamiseksi ja se jatkuu edelleen.
Tammikuuhun 2026 mennessä varainkeruun avulla yhdistys on saanut noin 180 000 euroa toimintansa ylläpitämiseen. Kaikki lahjoitetut varat menevät eläinten hoitoon ja ylläpitoon. Olemme äärimmäisen kiitollisia kaikille lahjoittaneille, teidän ansiostanne puiston eläimet ovat saaneet hyvää hoitoa eikä laajoja siirtotoimenpiteitä ole vielä täytynyt tehdä. Toivomme, että eläinpuistolle löytyy pian uusi vastuullinen toiminnan jatkaja, jotta eläinpuisto voitaisiin jälleen avata yleisölle.
Yhdistyksen keräämillä varoilla on aiemmin tuettu uhanalaisten lajien suojeluohjelmia ja -hankkeita sekä eläinten luontoonpalautushankkeita. Kerätyillä varoilla on myös tuettu eläinsuojeluun liittyvää tutkimustyötä sekä hankittu tutkimustyötä helpottavia välineitä ja asiantuntija-apua. Varoja on käytetty myös opetus- ja opastustyön, ympäristökasvatuksen ja oppilaitosyhteistyön sekä muun valistustyön toteuttamiseen.
Jos haluat lahjoittaa yhdistykselle
Vieraile ja Välität ry pitää huolta Ähtärin eläinpuiston eläinten hyvinvoinnista. Yhdistys on voittoa tavoittelematon ja siksi iso osa työstä tehdään vapaaehtoisvoimin, varoja puiston eläinten hoitokuluihin kerätään koko ajan (Rahankeräyslupa RA/2021/1225).
1. Soittamalla numeroon 0600 41 31 66.
Puhelun hinta on 10,19€/puhelulta.
2. MobilePay nro 20807
3. Tilisiirto:
Maksun saaja: VIERAILE JA VÄLITÄT RY
Tilinumero: FI05 4108 0011 7531 03
BIC-koodi: ITELFIHH
Miten voin auttaa Ähtärin eläinpuiston eläimiä?
Tilanne eläinpuistossa on kriittinen. Yhdistys tukee eläinten hyvinvointi kaikin mahdollisin tavoin asiantuntevan tiiminsä avulla, mutta ennen kaikkea tällä hetkellä tarvitaan taloudellista tukea. Kerätyillä varoilla ostetaan eläimille ruokaa, lääkkeitä sekä maksetaan muut eläintenhoito- ja ylläpitokulut. Olemme kiitollisia kaiken suuruisista lahjoituksista, pienistä puroista se jokikin virtaa.
1. Soittamalla numeroon 0600 41 31 66.
Puhelun hinta on 10,19€/puhelulta,
2. Täytä lomake ja saat paluuviestinä maksun saajan ja tilinumeron johon voit lahjoituksen tehdä.
Kiitos tuestasi!
3. MobilePayn kautta numerolla #20807 tai alla olevan QR-koodin kautta:
Rahankeräyslupa
RA/2021/1225
Ota yhteyttä: vierailery@gmail.com
Seuraa yhdistyksen somekanavia ja eläinten kuulumisia
Mihin kerätyt varat käytetään yhdistyksessä?
Lähes kolmen kuukauden varainkeruun tuloksena yhdistykselle on lahjoitettu n. 180 000€! Huikea summa, josta olemme äärimmäisen kiitollisia. Summa koostuu lukemattomista pienlahjoituksista, kansalaiset ovat todellakin näyttäneet mihin yhdessä pystytään.
Varainkeruu kuitenkin jatkuu, koska tarpeemme on kattaa eläinten hoitokulut aina toukokuuhun saakka, kuukaudessa eläinpuiston ja sen eläinten ylläpitoon menee tällä hetkellä n. 62,000€, joten kassa tyhjenee varsin nopeasti.
Vieraile ja Välität ry on ollut monessa mukana
Luontokoulu Pikku-karhu toimi Ähtärin eläinpuiston tiloissa ja tarjosi luontokoulupäiviä lähikuntien rahoittamana sopimuskoulujen 1.-9.-luokkalaisille.
Toteutimme maksuttomia ympäristökasvatuspäiviä ”Huomaa huomaamaton & tunne tuntematon” uhanalaisista lajeista ja suojeluohjelmista yli kahdelle tuhannelle 1.-9.-luokkalaisille keväällä 2025.
Joulukuussa 2023 siirsimme 5000€ Ukrainan eläintarhoille EAZA:n kautta. Lue lisää EAZA:n toiminnasta.
Tuemme lajiensuojeluun liittyvää tutkimustyötä sekä hankitaan tutkimustyötä helpottavia välineitä ja asiantuntija-apua. Olisitko kiinnostunut esimerkiksi opinnäytetyöstä eläinpuistossa?
Viimeksi tapahtunutta
Avoimet ovet la 13.12. & joulumarkkinat
La 13.12. klo 10-15 on Luontotalo Mesitassussa joulumarkkinat (varaa ilmainen myyntipaikka vierailery@gmail.com) ja eläinpuistokierrokselle pääsee maksutta. Päivän aikana eläintenhoitajat järjestävät eläinopastuksia.
Tervetuloa viettämään talvipäivää eläinten puistoon!
Yhteistyötä lajien suojelussa: Eläimiä siirretty Korkeasaareen ja Ranualle
6.-10.11. välisenä aikana eläinpuistosta siirrettiin menestyksellisesti 6 metsäpeuraa, 8 kiljuhanhea ja 2 mandariinisorsaa Korkeasaaren eläintarhaan Helsinkiin ja 5 metsäpeuraa sekä kaikki Rantaelämää-talon metsämyyrät ja vaivaishiiret Ranuan eläinpuistoon. Ähtärin eläinpuistoon jää edelleen n. 160 eläinyksilöä, uusia siirtoja ei ole vielä suunnitteilla. Rantaelämää -talo pystyttiin tyhjentämään, joten säästöt talven lämmityskuluissa ovat merkittävät.
Uusi elämä, omistaja ja nimi "entiselle Pandatalolle"
Vieraile ja välität ry on tehnyt kiinteistökaupan, ja ostanut ”entisenä Pandatalona” tunnetun rakennuksen. Vieraile ja välität ry perustaa taloon ympäristökasvatuskeskuksen, joka mahdollistaa monipuolista toimintaa uhanalaisten lajien hyväksi. Lue lisää aiheesta tästä.
Ympäristökasvatusta uhanalaisista lajeista Suomen peruskoululaisille
Keväällä 2025 järjestimme maksuttoman ympäristökasvatuspäivän kahdelle tuhannelle 1.-9.-luokkalaiselle.
Tukea lajiensuojelutyöhön Ukrainassa
Joulukuussa 2023: Siirsimme 5000€ Ukrainan eläintarhoille EAZA:n kautta. Lue lisää EAZA:n toimista Ukrainan eläintarhojen auttamiseksi.
1. Soittamalla numeroon 0600 41 31 66.
Puhelun hinta on 10,19€/puhelulta,
2. Täytä lomake ja saat paluuviestinä maksun saajan ja tilinumeron johon voit lahjoituksen tehdä.
Kiitos tuestasi!
3. MobilePayn kautta numerolla #20807 tai alla olevan QR-koodin kautta:
Rahankeräyslupa
RA/2021/1225
Ota yhteyttä: vierailejavalitatry@gmail.com
Jäseneksi?
Varsinaiseksi tai kannattavaksi jäseneksi voidaan hyväksyä henkilö tai oikeuskelpoinen yhteisö, joka haluaa tukea yhdistyksen tarkoitusta ja toimintaa.
Varsinaiset ja kannattavat jäsenet hyväksyy yhdistyksen hallitus. Ilmoita kiinnostuksesi jäseneksi liittymiseen sähköpostilla vierailejavalitatry@gmail.com ja saat vastauksena ohjeet vapaamuotoista jäsenhakemusta ja liittymistä varten.