Sivuston sisältöjä päivitetään parhaillaan! Pahoittelemme mahdollisia häiriöitä ja kiitämme kärsivällisyydestänne!

Kultafasaani

Chrysolophus pictus

Kultafasaanikoiraat ovat helppoja tunnistaa niiden näyttävän ja värikkään höyhenpeitteensä ansiosta. Kultafasaaninaaras taas muistuttaa ulkonäöltään fasaaninaarasta, mutta on höyhenpuvultaan poikkijuovainen. Värikkyydestään huolimatta edes koirasta ei ole helppo havaita luonnossa, sillä kultafasaanit ovat arkoja lintuja. Säikähtäessään ne lähtevät nopeasti lentoon, mutta ovat kömpelöitä lentäessään. Lintu viettääkin suurimman osan päivästään maassa ja lentää vain yöksi korkealle puuhun.

 

Kotoisin Aasiasta

Kultafasaanit ovat kotoisin Kiinan keskiosissa sijaitsevilta vuoristoalueilta, mutta lajia on istutettu metsästystä varten ympäri maailmaa. Suomessa kultafasaaneja ei elä luonnonvaraisena. Kultafasaanien luontainen elinympäristö vastaa ilmastoltaan hyvin paljon Suomen ilmastoa. Ne elävät tiheissä metsissä ja muissa suojaisissa ympäristöissä, joihin voi piiloutua helposti. Luonnossa lajin yksilöt elävät noin 5–6-vuotiaiksi, mutta tarhattuna ne voivat elää jopa 15-vuotiaaksi.

 

Ähtärin kultafasaanit

Ähtärin kultafasaanit ovat imelä jengi, jonka hillityssä ytimessä ovat kanat Hillo, Hunaja ja Siirappi. Kukko Marmeladi tuo puolestaan porukkaan värikästä rokkikukkoenergiaa!

Kultafasaaneista

Lahko

Kanalinnut - Galliformes

Heimo

Aitokanat - Phasianidae

Levinneisyys

Luonnonvaraisena Keski-Kiinan vuoristoseudulla. Istutettu ympäri maailmaa.

Ravinto

Vilja, siemenet, marjat, hyönteiset, kasvien lehdet.

Koko

Paino 0,5-0,9 kg. Pituus koiras 90-105 cm (pyrstö 60-70 cm), naaras 60–80 cm (pyrstö 30–35 cm). SIipien kärkiväli 70 cm.

Poikasten lkm

Munii 8–12 munaa. Haudonta-aika 22 vrk.

Elinikä

5-6 vuotta.

Uhanalaisuusluokitus

LC eli elinvoimainen.

Lue mitä eläinpuistossa tapahtuu

Jättiläispandat Jin Bao Bao (Lumi) ja Hua Bao (Pyry) viettävät pandamaista arkea karanteenissa Kiinalaisessa pandojen suojelukeskuksessa. Aika…
Jättiläispandat Jin Bao Bao (Lumi) ja Hua Bao (Pyry) ovat saapuneet turvallisesti takaisin kotimaahansa Kiinaan. Pandat lähtivät…
Jättiläispandat Jin Bao Bao (Lumi) ja Hua Bao (Pyry) palaavat ennenaikaisesti kotimaahansa Kiinaan vielä tämän vuoden aikana….

Anna palautetta

Saapuminen Ähtäri Zoohon

Ähtäri Zoo sijaitsee hyvien yhteyksien päässä Etelä-Pohjanmaan, Keski-Suomen ja Pirkanmaan keskellä, osoitteessa: Karhunkierros 150, 63920 Ähtäri. 

Autolla

Kun olet saapunut Ähtäriin, löydät Ähtäri Zoohon seuraamalla eläinpuisto-tienviittoja. Pysäköintialueita on kaksi, joista P1 aivan sisäänkäyntien yhteydessä ja P2 muutaman minuutin kävelymatkan päässä. Pysäköiminen on maksutonta. Invapaikkoja on Pandatalon edessä sekä P1 -pysäköintialueella.

Junalla

Eläinpuistolla on oma junaseisake, jonka löydät VR:n sivuilta nimellä Ähtärin Eläinpuisto Zoo. Pysäkiltä on noin 15 minuutin kävelymatka Ähtäri Zoohon. VR:n sivuille.