Rangifer tarandus fennicus
Eläinlajien tieteellisissä nimissä on perinteisesti viitattu maahan, jossa kyseinen laji on tyypillinen tai jossa se on ensimmäisiä kertoja kuvattu tieteelle. Suomelle tämä kunnia on osunut kahden alalajin kohdalla: Euroopassa esiintyvä harakka eli suomalainen harakka on tieteelliseltä nimeltään Pica pica fennorum ja metsäpeura eli Suomenpeura Rangifer tarandus fennicus. Metsäpeuroja elää vain Suomessa ja Venäjällä.
Metsäpeuran ja ihmisen yhteinen taival
Metsäpeura levittäytyi Suomeen jääkauden lopussa jääpeitteen vetäytyessä, todennäköisesti ainakin jo 5 000 vuotta sitten. Tällöin metsäpeura lajiutui villipeurasta ja sopeutui metsäiseen ympäristöön. Saaliseläinten mukana Suomeen levisivät myös saalistajat eli pedot ja ihminen. Metsäpeuralla on ollut merkitys suomalaisten kulttuurissa pitkään, ja se on ollut muinaissuomalaisten tärkein riistaeläin. Laji esiintyy myös esimerkiksi kalliomaalauksissa ja Kalevalassa, ja peuraan viitataan monissa vanhoissa suomenkielisissä paikannimissä. Muinaissuomalaiset seurasivat metsäpeurojen vuodenkiertoa ravinnon toivossa ja näin sai alkunsa uusi elinkeino, poronhoito. Aluksi metsäpeuroja metsästettiin peurakuoppien avulla. Suomen väkimäärä kuitenkin kasvoi ja pyyntimenetelmät tehostuivat, jolloin lajimäärä laski rajusti. Metsäpeura metsästettiin sukupuuttoon Suomesta 1800- ja 1900-luvun vaihteessa. Mieluisana yllätyksenä peura alkoi tehdä paluuta Venäjältä Suomen puolelle 1950-luvulla, ja hieman myöhemmin metsäpeuroja siirrettiin myös Suomenselälle. Lajin istutus onnistui hyvin, ja siirretyistä yksilöistä muodostui elinvoimainen kanta. Nykyisin metsäpeuroja esiintyy Kainuussa noin 750 yksilöä sekä Keski-Suomessa ja Suomenselän alueella noin 1500 yksilöä. Metsäpeura on Suomessa riistaeläin, mutta sitä saa pyytää vain luvilla ja metsästettävien yksilöiden määrä on erittäin pieni.
Metsäpeura vai poro
Kaikki peurat ja karibut edustavat samaa lajia (Rangifer tarandus). Myös metsäpeura on peuran alalaji. Metsäpeura ja poro ovat hyvin samannäköisiä ja niiden erottaminen toisistaan ulkonäön perusteella ei ole helppoa. Lajit voivat lisääntyä keskenään, vaikka poron kantamuoto on metsäpeuran sijaan tunturipeura. Ulkonäöltä metsäpeuran erottaa porosta lähinnä pitempien jalkojen ansiosta, jotka tekevät metsäpeurasta neliömäisen vaikutuksen. Pitkät jalat soveltuvat hyvin pohjoisen havumetsien paksussa hangessa liikkumiseen. Metsäpeura on kesytettyä poroa suurempi, pitkäjalkaisempi ja pystysarvisempi. Kapeammat sarvet soveltuvat paremmin tiheässä metsässä liikkumiseen. Metsäpeuran kuono myös on pidempi kuin porolla, ja eläin on olemukseltaan sirompi.
Levinneisyys
Metsäpeuroja elää vain Suomessa ja Venäjällä. Metsäpeurakannan taantumiseen vaikuttavat useat tekijät. Yksi tekijä on luonnollisesti vahvistuneet petokannat, kuten sudet. Toinen merkittävä tekijä on metsäpeuran hidas lisääntymistahti, jolloin kanta ei toivu helposti taantumasta. Lisäksi lajia uhkaa elinympäristöjen muutokset (esim. soiden kuivatus), salametsästys sekä jossain määrin taudit ja loiset.
Pienet vasat
Metsäpeura suosii talvisena lepopaikkanaan järvien jäitä, joista niitä ei pääse pedot yllättämään. Kesällä metsäpeuran voi tavata soisilla alueilla ja talvisin jäkälikkökankailla. Kiima- eli rykimäaika on syksyllä, jolloin metsäpeurat kerääntyvät lisääntymislaumoihin eli kiimatokkiin. Kiimatokkaan kuuluu johtava uros ja useita vaatimia eli naaraita. Huhti-toukokuun aikaan peuranaaraat siirtyvät soisimmille alueille vasomaan. Ne saavat vain yhden vasan toukokuun lopulla, sillä kevättalvella ravintoa on vielä niukasti. Emä ja vasa ovat aluksi kahdestaan ennen kuin liittyvät muiden vaatimien ja vasojen kanssa samaan tokkaan.
Lauma eli tokka
Metsäpeurat elävät poroihin verrattuna pienemmissä laumoissa eli tokissa. Kesäisin ne elävät pienissä ryhmissä tai jopa yksin. Tokkien koot kasvavat jälleen talvella. Lauman koossa pysymistä helpottavat koparoiden jänteistä lähtevät napsahdukset. Hännän ympärystän valkoinen karva muodostaa pimeässäkin näkyvän ”peräpeilin” joka auttaa vasoja pysymään emonsa perässä. Suuren lauman etuna on vähäisempi hyttysten, polttiaisten, mäkäröiden ja paarmojen määrä. Lauman keskellä ovat usein sosiaalisessa hierarkiassa korkeammassa asemassa olevat yksilöt, jotka ovat lähes kokonaan suojassa hyönteisiltä. Miksi metsäpeurat sitten kulkevat mieluummin pienissä laumoissa? Metsäpeurojen pienten laumojen syynä on todennäköisesti sopeuma petoihin. Metsäpeuravasat ja -emot eivät juurikaan pidä yhteyttä ruokumalla, toisin kuin porot ja tunturipeurat. Tällainen käyttäytyminen voisi olla kohtalokasta, sillä se houkuttelee paikalle petoja, jotka pääsevät vaarallisen lähelle vasoja metsäkasvillisuuden suojissa.
Sarvet
Sekä uros- että naaraspeuroilla on umpiluuta olevat sarvet. Urokset pudottavat sarvensa rykimäajan jälkeen joulukuussa ja naaraat vasta vasomisen jälkeen touko-kesäkuussa.
Jotokset
Peurat ovat tunnettuja vaelluksistaan. Myös Suomen metsäpeurat vaeltavat etsien hyviä laidunalueita – toisinaan jopa Venäjän puolelta. Kiima-ajan jälkeen peurat vaeltavat talvilaidunalueille. Eläimet liikkuvat jonossa jättäen hankeen jälkeensä jälkijonoja eli jotoksia, sillä tämä säästää enemmän energiaa kuin umpihangessa kulkeminen.
Tarkka hajuaisti
Metsäpeura löytää jäkälän jopa metrin paksuisen lumen alta. Kun peura löytää tarpeeksi hyvä jäkälän tuoksun, se alkaa kuopimaan maata ja kaivaa jäkälän lumen alta. Jäkälän lisäksi peuran ravintoa ovat mm. varvut, heinät, lupot, suokasvit, puiden lehdet ja sienet.
Metsäpeuralife
Ähtäri Zoo oli mukana vuonna 2023 päättyneessä MetsäpeuraLIFE-hankkeessa, jossa palautettiin metsäpeuroja niiden alkuperäisille esiintymisalueille eteläiselle Suomenselälle. Metsäpeura kuuluu Suomen alkuperäiseen lajistoon, mutta se metsästettiin maastamme sukupuuttoon 1800-1900-luvun vaihteessa. Metsäpeurahankkeessa vahvistettiin luonnon metsäpeurakantaa palauttamalla tarhattuja yksilöitä takaisin luontoon. Yhteensä yli 80 metsäpeuraa vapautettiin totutustarhoista Lauhavuoren ja Seitsemisen kansallispuistoihin. Totutustarhoissa peurat harjoittelevat luonnossa selviytymistä ihmisen seurannassa ja suojassa pedoilta. Eläintarhoilla oli merkittävä rooli hankkeessa, sillä lähes kaikki totutustarhojen kantaeläimet ovat syntyneet pääosin eläintarhoissa. Lisäksi luontoon vapautettiin totutustarhoissa syntyneitä metsäpeuroja.
Nykyään molempien kansallispuistojen tuntumassa elää muutaman kymmenen yksilön kokoinen metsäpeurakanta, jonk toivotaan kasvavan ajan myötä. MetsäpeuraLIFE-hanke vaati laajaa yhteistyötä eri toimijoiden kanssa. Luontoon palautuksen lisäksi hankkeessa keskityttiin metsäpeurakannan vahvistumista ja levittäytymistä tukeviin toimenpiteisiin sekä kannan kehityksen seurantaan. Hankkeen aikana esimerkiksi laadittiin ohjeet metsänomistajille metsäpeuran huomioon ottamiseksi talousmetsien käsittelyssä.
Lue lisää: www.suomenpeura.fi
Ähtäri Zoon metsäpeurat
MetsäpeuraLIFE-hanke ei suinkaan ole ensimmäinen kerta, kun metsäpeuroja palautetaan takaisin niiden vanhoille elinalueille. 1970-1980 lukujen vaihteessa Kainuusta siirrettiin Suomenselälle totutustarhaan kaksi hirvasta ja kahdeksan vaadinta, joista osa oli tiineenä. Näiden peurojen jälkeläisistä ensimmäiset vapautettiin vuonna 1981. Vuoteen 1984 mennessä projektin päättyessä luontoon oli vapautettu jo yli kaksikymmentä tarhassa syntynyttä eläintä. Tänä aikana vapautetut peurat olivat myös lisääntyneet luonnossa, ja Suomenselällä eli jo nelisenkymmentä peuraa. Nykyään Suomenselän kanta on jopa vahvempi kuin Kainuun kanta, mikä osoittaa alueen olevan peuroille sopivaa. Ähtärin eläinpuistosta tehtiin myös palautusistutuksia. Vuosina 1989-1993 vapautettiin yhteensä 14 peuraa, ja alun vaelluksien jälkeen kanta vakiintui Ähtärin, Soinin, Karstulan ja Alajärven alueelle. Nykyään alueella elävä kanta on muutamia kymmeniä yksilöitä. Metsäpeuran luontoon palautuksella on pitkät perinteet eläinpuistossa.
Löydät runsaasti metsäpeurojemme kuulumisia blogistamme!
