Odocoileus virginianus
Valkohäntäpeura ei kuulu Suomen alkuperäiseen lajistoon, vaan se on istutettu Vesilahden Laukkoon vuonna 1934, jolloin amerikansuomalaiset lahjoittivat ensimmäiset yksilöt synnyinmaansa metsästäjille metsästettäväksi. Tällöin eläintä kutsuttiin myös laukonpeuraksi. Muutamasta yksilöstä alkunsa saanut kanta on levinnyt voimakkaasti Lounais- ja Etelä-Suomessa. Hämeessä valkohäntäpeura on nykyisin merkittävä riistaeläin. Luonnonvarakeskuksen (LUKE) kanta-arvio Suomessa vuonna 2018 oli 98 000 valkohäntäpeuraa.
Peura vai kauris?
Onko se nyt sitten kauris vaiko peura? Kysymys on herättänyt hämmennystä ja erilaisia näkemyksiä jo jonkin aikaa, ja jopa meillä eläinpuistossa saatetaan käyttää vähän kumpaakin nimeä. Joskus puhumme keskenämme ihan vain valkohännistä, että säästyy ottamasta kantaa nimiasiaan. Valkohäntäpeura ei itseasiassa kuulu peurojen sukuun (joita edustavat metsäpeura ja poro), ja siksi nisäkäsnimitoimikunta ehdotti 2000-luvun alussa nimen muuttamista valkohäntäkauriiksi. Valkohäntäpeura oli kuitenkin jo niin vakiintunut termi ja esiintyi myös lainsäädännössä, että ehdotus ei saanut kovin suurta kannatusta. Käytäntö on jäänyt jossain määrin sekavaksi – biologin silmin katsottuna valkohäntäkauris olisi oikeampi nimitys, mutta kielen ja kulttuurin perinnön näkökulmasta vakiintunut nimi kannattaa usein säilyttää. Niinpä tässäkin tekstissä on käytetty useimmille tutumpaa nimeä valkohäntäpeura.
Pieni Vasa
Valkohäntäpeuran kantoaika on seitsemän kuukautta, jonka jälkeen naaras synnyttää 1-2 vasaa. Vasa on täplikäs 3-5 ensimmäistä elinkuukauttaan, jolloin se maastoutuu hyvin tiheään kasvillisuuteen. Yksin jätetty vasa ei ole emon hylkäämä, ja vasa tulee jättää rauhaan. Emo palaa imettämään poikastaan, kunhan tilanne rauhoittuu.
Bambi
Valkohäntäpeura on myös monelle tutun valkokankaiden Bambin esikuva. Alkuperäisessä Bambi: Metsän tarina -kirjassa kirjoittajaa tosin innoitti metsäkauris, jonka myös löydät puistostamme, mutta Pohjois-Amerikassa valkokankaalle tarinaa siirrettäessä esikuvaksi nousi valkohäntäpeura. Syynä oli varmasti osin valkohäntäpeuran tuttuus ja ehkä myös hieman suurempi koko, joka soveltui paremmin metsän kuninkaalle. Ehkä muutos kannatti tehdä: terhakasti pystyssä sojottava hännäntöpö on kieltämättä olennainen asia Bambi-hahmon olemuksessa, ja se on ominainen nimenomaan valkohäntäpeuralle.
Mistä tunnistat valkohäntäpeuran?
Valkohäntäpeuran voi sekoittaa metsä- tai täpläkauriiseen, joita myös löytyy eläinpuistostamme. Valkohäntäpeura on näihin lajeihin nähden kookkaampi, ja metsäkauriiseen verrattuna valkohäntäpeuran pää on kapeampi ja pitkäkuonoisempi. Täpläkauris on väritykseltään punertavan tai harmaamman ruskea ja sen hännän päällä on musta juova. Metsäkauriin perä on koko valkea. Selkä on noin metrin korkeudella. Sillä on pitkä, tuuhea ja alapuolelta valkoinen häntä. Juostessaan valkohäntäpeura pitää häntäänsä pystyssä, joka toimii varoitusmerkkinä muille lauman jäsenille.
Kasvinsyöjä
Valkohäntäpeura syö kesällä erilaisia ruohokasveja, kuten maitohorsmaa. Lisäksi sille kelpaa viljaa pelloilta. Syksyllä ruokavalioon tulevat lisäksi sienet ja talvella mustikanvarvut. Paksunlumipeitteen vuoksi peurat joutuvat syömään myös puiden kuorta, ohuita oksia, silmuja ja rungoilla kasvavaa jäkälää.
Sarvet
Valkohäntäpeuraurosten sarvet ovat haaraiset, ja ne putoavat joulu-tammikuussa. Saaliseläimenä kauriin on oltava koko ajan valppaana. Sillä onkin suuret korvat ja tarkka kuuloaisti.
Lauma
Valkohäntäpeura on laumaeläin. Laumaa johtaa vanha naaras, ja lauma koostuu tämän poikasista ja edellisvuosien naaraspoikasista vasoineen. Urokset eli pukit taas muodostavat oman laumansa, ja selvittelevät keskinäistä arvojärjestystään.
