Strix uralensis
Viirupöllö on pohjoisella havumetsävyöhykkeellä viihtyvä laji. Sen esiintyminen painottuu itään. Sitä tavataan pesivänä lintuna lähes koko Suomessa, mutta runsaimmin niitä on Etelä- ja Keski-Suomessa. Ravinnon saatavuus talvella rajoittaa viirupöllön esiintymistä pohjoisessa, sillä se ei kokonsa puolesta pysty sukeltamaan lumihangesta myyriä, eikä se ole sopeutunut vaeltamaan ravinnon perässä pesimisalueiltaan. Se onkin paikkalintu, joka ei vaella myyrien katovuosinakaan, vaan luopuu tällöin pesinnästä. Se viihtyy syrjäseutujen iäkkäissä kuusi- ja koivuvaltaisissa havu- ja sekametsissä, hakkuuaukeiden, metsäpeltojen ja rantojen tuntumassa.
Ulkonäöltään viirupöllö muistuttaa lehtopöllöä, mutta on isompi ja pitkäpyrstöisempi. Viirupöllö on puvultaan vaalean kellanharmaa ja voimakkaasti pitkittäisviiruinen. Viirupöllön koivet ovat höyhenpeitteiset, kynnet ruskeat, nokka keltainen ja silmän värikalvo tummanruskea.
Viirupöllö Ähtärin eläinpuistossa
Tutustu eläinpuiston viirupöllöihin paremmin tilaamalla lajikohtainen opastus puhelimitse 030 621 5444 tai sähköpostilla sales@ahtarizoo.fi!
Lempeä ulkonäkö
Lempeästä ulkonäöstään huolimatta naaras puolustaa pesäänsä ja maastoon lähteneitä poikasiaan. Se varoittaa napsuttamalla nokkaansa ja murahtelemalla matalasti. Jos varoittelu ei tuota tulosta, naaras kopauttaa petoa kynsillään. Viirupöllö pitää ihmistä uhkana, joten pesää tai poikasia ei kannata lähestyä. Viirupöllön ravintoa ovat pikkunisäkkäät ja linnut. Ne pesivät ennen mieluiten katkenneessa puunrungossa sekä petolintujen vanhoissa pesissä. Nykyisin laji pesii usein suurikokoisissa pöntöissä.
Suojelu
Viirupöllö on rahoitettu Suomessa luonnonsuojelulailla. Kolopesijänä se kärsii nykyisestä tehokkaasta metsänhoidosta, sillä metsänhoito vähentää sopivia pesäpaikkoja, kuten vanhoja ja sisältä lahoja puita ja pökkelöitä. Kolopesijöitä voi auttaa viemällä talousmetsiin pönttöjä.
