Sivuston sisältöjä päivitetään parhaillaan! Pahoittelemme mahdollisia häiriöitä ja kiitämme kärsivällisyydestänne!

Karhujen mielen liikkeitä seurataan tiiviisti

Flowparkin tehtäväratojen laajennus on valmis avattavaksi 13.5. Ratoja on kaksi, Pandarata ja Karhurata. Pandarata seuraa jättiläispandojen ulkotarhan turva-aitaa. Karhurata ylittää kolmen 5-vuotiaan karhuveljeksen, Kasperin, Jesperin ja Joonatanin tarhan kulman vinosti lyhyeltä matkalta. Asiakkaan ollessa radalla on karhujen eläintenhoitaja radan äärellä seuraamassa ylityksiä niin kauan, että voi olla varma karhukolmikon suhtautuvan asiaan yhtä tyynesti kuin tehdyissä testiajoissa. Ratatestien tulokset vahvistivat sen, että karhut seuraavat hiljaisella radalla liikkuvia ihmisiä uteliaina, mutta rauhallisina, tai sitten ne eivät kiinnitä rataan huomiota lainkaan. ”Tunnemme karhujen luontaisen käyttäytymisen ja niiden mieltymykset. Ne ovat sosiaalisia ja pitävät sopivasta määrästä virikkeitä. Kun asiakas on karhuradalla, voivat karhut aina vetäytyä sisätiloihinsa niin halutessaan”, kertoo intendentti Marko Haapakoski.
Kuten muillakin Flowparkin rataosuuksilla, saavat asiakkaat perehdytyksen radoilla liikkumiseen myös näillä osuuksilla ja osaaminen varmistetaan ennen seikkailuradalle siirtymistä. Eläinpuistossa olevilla rataosuuksilla on lisäopastus, joka huomioi näiden ratojen erityispiirteet. Flowparkin työntekijä huolehtii asiakkaan sujuvasta etenemisestä radalla tehtävän ajan. Asiakkaan irtotavarat, kuten esim. puhelin, kerätään pois ja luovutetaan asiakkaalle radalta poistuttaessa.

Eläinten hyvinvointi on eläinpuiston toiminnassa etusijalla
Ähtärin eläinpuisto avattiin 17. kesäkuuta 1973. Puisto on perustamisestaan lähtien tehnyt pitkäkestoista työtä lajiensuojelun eteen yhteistyössä eurooppalaisten eläintarhojen kanssa. Tärkeä osa toimintaa on myös opetuksellisuus ja yhteistyö eri oppilaitosten kanssa.

Uutiset

Entinen Pandatalo on myyty Vieraile ja välität ry:lle, joka perustaa rakennukseen uhanalaisten lajien suojeluun keskittyvän ympäristökasvatuskeskuksen. Talon…
Ähtäri Zoon karhut ovat alkaneet jo kolkuttelemaan talvipesänsä ovia, ja niiden talviuni on hiljalleen päättymässä! Tämän viikon…
Ähtäri Zoossa ja Hotelli Mesikämmenessä järjestetään kevään aikana useampi kurssi, joilla pääsee opettelemaan uusia taitoja niin luontokuvauksen,…
Talvilomalla on mahdollisuus oppia uutta, saada ainutlaatuisi kokemuksia ja tavata eläinpuiston eläimet lähietäisyydellä 8-13-vuotiaille suunnatuilla päiväleireillä 25.-28.2.2025….

Anna palautetta

Saapuminen Ähtäri Zoohon

Ähtäri Zoo sijaitsee hyvien yhteyksien päässä Etelä-Pohjanmaan, Keski-Suomen ja Pirkanmaan keskellä, osoitteessa: Karhunkierros 150, 63920 Ähtäri. 

Autolla

Kun olet saapunut Ähtäriin, löydät Ähtäri Zoohon seuraamalla eläinpuisto-tienviittoja. Pysäköintialueita on kaksi, joista P1 aivan sisäänkäyntien yhteydessä ja P2 muutaman minuutin kävelymatkan päässä. Pysäköiminen on maksutonta. Invapaikkoja on Pandatalon edessä sekä P1 -pysäköintialueella.

Junalla

Eläinpuistolla on oma junaseisake, jonka löydät VR:n sivuilta nimellä Ähtärin Eläinpuisto Zoo. Pysäkiltä on noin 15 minuutin kävelymatka Ähtäri Zoohon. VR:n sivuille.