Uutiset

Mitä Ähtäri Zoossa tapahtuu

Ähtärin Eläinpuiston jättiläispandat palaavat kotimaahansa vuoden loppuun mennessä

Mediatiedote

23.9.2024

Ähtärin Eläinpuiston jättiläispandat palaavat kotimaahansa vuoden loppuun mennessä

Jättiläispandat Jin Bao Bao (Lumi) ja Hua Bao (Pyry) palaavat ennenaikaisesti kotimaahansa Kiinaan vielä tämän vuoden aikana. Pandat ovat asuneet Ähtärin Eläinpuistossa vuodesta 2018. Miltei seitsemän vuoden ajan pandapariskunta on tuonut iloa suomalaisille ja luonut unohtumattomia muistoja eläinpuiston vierailijoille. Ähtärin Eläinpuisto ja Kiina ovat tehneet yhteistyötä tämän ainutlaatuisen lajin suojelemiseksi ja molemmat maat ovat ylpeitä suojeluohjelman tuloksista tutkimus- ja koulutusohjelmissa.

Ähtärin Eläinpuisto on kohdannut monia haasteita pandaparin saapumisen jälkeen, joista useimpia oli mahdotonta ennustaa. Käsillä oleva tilanne on monen asian summa, kuten pandemian sekä Venäjän ja Ukrainan välisen konfliktin aiheuttama vuosittaisten matkailijoiden väheneminen sekä näistä seurannut inflaation ja korkojen huomattava nousu.

”Olemme saaneet tärkeää apua ja tukea kiinalaiselta kumppaniltamme, jonka tehtävänä on ollut vastata isopandojen kansainvälisestä suojeluohjelmasta. Tästä sekä eläinpuiston monista ponnisteluista huolimatta olemme joutuneet
tilanteeseen, jolloin oli tehtävä vaikea pandojen palautuspäätös”, Ähtärin Eläinpuiston hallituksen puheenjohtaja Risto Sivonen sanoo.

Sivonen korostaa, että puiston eläimiä koskevia päätöksiä ei koskaan tehdä kevyin perustein:

”Huomioimme kaikessa aina eläinten hyvinvoinnin ja lajiensuojelun. Valitettavasti meillä ei ole keinoja jatkaa tätä uhanalaisena meille tulleen, ainutlaatuisen lajin suojeluhanketta Suomessa. Eläinpuiston hallitus on vastuussa yrityksestä ja kaikkien puistomme asukkaiden hyvinvoinnista. Kiinalaisen suojelukumppanimme kanssa käytyjen neuvottelujen jälkeen päätimme yhdessä, että paras ratkaisu kaikille osapuolille on palauttaa pandat Kiinaan. Kiitämme lämpimästi yhteistyökumppaneitamme, sillä heidän ansiostaan saimme olla mukana pandojen suojeluhankkeessa lähes seitsemän vuotta.”

Lumin ja Pyryn Ähtärissä olemisen aikana lajin status on muuttunut uhanalaisesta vaarantuneeksi sen onnistuneen maailman eläinpuistoissa toteutetun lajiensuojelun ansiosta.

Ähtärin Eläinpuiston tehtävänä oli ja on edelleen tehdä osansa luonnon monimuotoisuuden säilyttämiseksi nykyisille ja tuleville sukupolville. Hallituksen puheenjohtaja Risto Sivonen korostaa, että koko Ähtärin henkilökunta on kiitollinen siitä, että he ovat saaneet olla mukana tässä tärkeässä suojeluhankkeessa.

”Suomi ja Ähtärin Eläinpuisto tarjosivat Jin Bao Baolle ja Hua Baolle luonnollisen ja tilavan asuinpaikan sekä ensiluokkaisen hoidon. Pandakaksikon hyvinvointi on meille kunnia-asia aina niiden Kiinaan paluuseen asti. Asiantuntijat valmistelevat parhaillaan heidän paluutaan kotimaahansa. Se tapahtuu loppuvuoden aikana.”

Lisätietoja:

Risto Sivonen, hallituksen puheenjohtaja
puh. +358 400 604 309, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

 

Mediatiedote

23.9.2024

Ähtärin eläinpuisto suunnittelee velkasaneeraukseen pääsyä

Ähtärin eläinpuisto esittää puiston hallitukselle, että se hakee velkasaneeraukseen pääsyä tulevan toimintansa turvaamiseksi. Eläinpuiston kävijämäärää ei ole saatu alkuperäisten tavoitteiden mukaiseksi pandemian sekä Venäjän ja Ukrainan välisestä konfliktista seuranneen rajun inflaation ja korkojen nousun vuoksi.

Ähtärissä lähes seitsemän vuotta asunut, uhanalaisena lajina eläinpuistoon saapunut isopandakaksikko Lumi ja Pyry palautetaan niin ikään vuoden loppuun mennessä niiden kotimaahansa Kiinaan. Kyseessä on kansainvälisen suojeluohjelman päättäminen alkuperäistä suunnitelmaa aiemmin. Isopandojen suojeluohjelma on tuottanut tulosta: laji luokitellaan nyt uhanalaisen sijaan vaarantuneeksi.

”Valitettavasti rahkeemme eivät enää riitä tämän ainutlaatuisen lajin suojeluohjelman jatkamiseen. Vastuumme koskee koko yhtiötä ja kaikkia eläinpuiston eläimiä, joten toiminnan jatkumisen takaamiseksi velkasaneeraukseen pääsy ja pandojen palauttaminen ovat oikeita ratkaisuja koko eläinpuistolle ja eläimillemme”, Ähtärin eläinpuiston hallituksen puheenjohtaja Sivonen sanoo.

Sivonen korostaa, että vaikka velkasaneeraus toteutuessaan supistaa puiston toimintaa, palataan järjestelyillä juurille. Ähtärin eläinpuisto syntyi 50 vuotta sitten lajiensuojelun ja ympäristökasvatuksen ympärille:

”Me emme ole vaan eläinpuisto, vaan teemme jatkossakin merkittävää lajiensuojelutyötä sekä ympäristökasvatusta. Viimeaikainen ympäristönsuojeluun liittyvä uutisointi vahvistaa sitä, että ihmisten tietoisuutta uhanlaisista lajeista tulee edelleen vahvistaa. Takeena toimintamme laadusta on kiinteä yhteistyö Euroopan akvaario- ja eläinpuistojärjestön EAZAn kanssa.”

Ähtärin eläinpuisto selvittää paraikaa mahdollisuutta auttaa EAZAn karhujen suojeluohjelmaa, joka tarvitsee pitopaikkoja muille uhanalaisia karhulajeille.

”Nyt keskitymme kuitenkin velkasaneerauspäätökseen ja toimintamme tervehdyttämiseen niin, että puisto saa edellytykset ympäristökasvatuksen ja lajiensuojelutyön jatkamiseen.

Lumi ja Pyry ovat nähtävillä Ähtärissä vielä syksyn ajan, minkä jälkeen ne laitetaan kansainvälisten ohjeiden mukaiseen karanteeniin. Työ on osa pandojen lähtövalmisteluprosessia.

 

Lisätietoja:

Hallituksen puheenjohtaja Risto Sivonen, puh. 0400 604 309, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Asiakaspalvelu

Karhunkierros 150, 63700 Ähtäri
030 62150
info@ahtarizoo.fi

Myyntipalvelu

Karhunkierros 150, 63700 Ähtäri
Arkisin klo 9-16
030 621 5444
sales@ahtarizoo.fi

Seuraa meitä