Ahma

Gulo gulo

Ahma on Euroopan suurin näätäeläin ja pienin Suomen suurpedoista. Sen tieteellinen nimi Gulo gulo tarkoittaa ahmattia, josta lajin suomenkielinenkin nimi juontuu. Ahmatilla taas viitataan ahman ahneeseen syöntitapaan ja ruoan varastoimiseen, minkä vuoksi eläin vaikuttaa tappavan saaliitaan sen minkä ehtii. Vanhassa suomenkielessä ahmaa kutsuttiin nimillä osma, kätkä ja kamppi.

 

Haaskansyöjä

Saalistajana ahma on vahva, mutta melko kömpelö, joten se hyödyntää mieluusti isompien petojen jättämiä haaskoja. Siksi ahma on osittain riippuvainen muiden suurpetojen esiintymisestä. Esimerkiksi Itä-Suomessa ahmaemon tärkeintä ravintoa on susien jälkeensä jättämät hirvihaaskat. Ylä-Lapin tuntureilla taas muita suurpetoja on vähän, jolloin ahman on saalistettava poroja itse. Tämä tekeekin ahmasta hyvin sopeutuvan erilaisiin tilanteisiin: tarpeen tullen ahma saalistaa itse tai hyödyntää muiden haaskoja. Pienestä koostaan ja kömpelyydestään huolimatta ahma voi saalistaa jopa poron tai hirven. Tämä onnistuu parhaiten, kun lumi kantaa ahmaa mutta ei poroa. Tällöin ahmalla on etulyöntiasema. Joskus ahma saattaa saalistaa myös väijymällä eli odottamalla sopivaa saalista ja tekemällä yllätyshyökkäyksen.

 

Tarkka hajuaisti

Ahmalla on tarkka hajuaisti, jonka avulla se löytää esimerkiksi piilottamansa saaliit. Eläinpuistossa eläimiä voidaan aktivoida hajujen avulla.Tarhaan voi ripotella esimerkiksi eteerisiä öljyjä tai voimakkaan tuoksuisia mausteita, joita ahmat käyvät mielenkiinnolla tutkimassa.

 

Lumikengillä matka jatkuu

Ahmalla on isot tassut, jotka kannattavat sitä lumen päällä saaliseläimiä paremmin. Sen tassut ovat suuret suhteessa eläimen kokoon ja painoon. Ne toimivat lumikenkien tavoin ja toisin kuin muut suurpedot, ahma joutuu harvoin kahlaamaan lumessa. Ahma onkin parhaimmillaan lumessa. Ahma on taitava kiipeilijä. Sillä on pitkät kynnet, joilla pääsee puunrunkoa helposti ylöspäin.

 

Uhkatekijät ja suojelu

Merkittävimmät Suomen ahmakantaa uhkaavat tekijät:

• salametsästys

• lumipeitteen väheneminen

• pieni populaatio, jolloin geneettinen vaihtelu vähäistä

 

Suojelukeinot:

• laji on rauhoitettu, tappolupia poronhoitoalueella

• petokorvaukset ahman aiheuttamista tuhoista

• lajia on siirtoistutettu Suomenselälle

• elinympäristöjen suojeleminen

• eurooppalaisten eläintarhojen suojeluohjelma, jonka avulla tarhakanta pyritään pitämään elinvoimaisena

• suojelumenetelmiin kuuluvat myös tutkimus, valistus ja asennekasvatus.

 

Poikaset syntyvät lumipesään

Näätäeläinten tavoin ahmalla on viivästynyt sikiönkehitys. Kiima-aika on kesällä, mutta pennut syntyvät vasta keväällä. Ahma tekee 2-4 poikasta lumipesään tai kivenkoloon. Lumipesä voi olla useiden metrien pituinen. Vuosirytmi on selviytymisen kannalta merkittävä. Kevättalven hankikannon aikana ahman saalistus onnistuu parhaiten ja talven näännyttämien eläinten haaskoja löytyy eniten.

 

Pahan päivän varastot

Upottavien hankien aikaan saalistus onnistuu ja silloin ahma voi muiden näätäeläinten tavoin tappaa saaliseläimiä varastoon. Tästä johtuu lajin maine verenhimoisena petona, joka tappaa enemmän kuin ehtii syömäänkään. Todellisuudessa ahma kuitenkin palaa usein varastoilleen syömään, kun muuta ravintoa ei ole tarjolla. Tämä on pedolle tyypillistä käyttäytymistä, eikä ahma loppujen lopuksi ole poikkeuksellisen suuri syöppö. Varastonsa se löytää hyvän hajuaistinsa perusteella. Haaskojen lisäksi ahman ruokavalioon kuuluvat pikkunisäkkäät, jänikset, ketut, linnut, sammakot ja marjat. Ahma pystyy myös hyödyntämään luita.

 

Levinneisyys

Ahmaa pidetään Lapin asukkina, mutta vajaa puolet ahmoista asuu etelämpänä Kainuussa, Pohjois-Karjalassa ja Suomenselällä. Ahma voi kulkea päivässä jopa 50 kilometriä, ja vaeltelevia ahmoja tavataan etelärannikkoa myöten. Ahman liikkumistyyli on omalaatuinen: eläin jolkottelee aaltomaisesti hypähdellen. Lajin reviiri on valtava, ja yhden uroksen elinalue voi olla jopa tuhansia neliökilometrejä.