Kettu

02.02.2021

Vulpes vulpes

Tämä eläinsatujen tuttu veijari on talviturkissaan valkoisella lumella upea näky. Luonnossa sitä ei useinkaan pääse näkemään, sillä se on tyypillinen yöeläin, ja liikkuu mielellään illan hämärässä tai sarastavassa aamussa. Kettu on pienen koiran kokoinen, tyypillisesti 5 - 8 kilon painoinen pieni peto. Sen ulkomuoto on kaikille tuttu, erityisesti tuuhea punainen häntä valkoisine kärkineen on suorastaan ketun tavaramerkki.

Ketun sopeutuvaisuus, oppivaisuus ja monipuolisuus ovat varmasti sen menestyksen valtteja. Kettu tunnetaankin suomalaisessa kansanperinteessä erityisesti oveluudestaan - eikä siis aivan syyttä.

Kettu on sopeutuvainen

Kettu on ruokavalioltaan hyvin monipuolinen, ja pyytää niin pieniä nisäkkäitä kuin kanalintuja, linnun munia, kaloja ja jopa hyönteisiä. Ketut syövät myös muun muassa marjoja ja viljaa. Oikeastaan ne voivat syödä lähes mitä vain on tarjolla.

Ketut ovat mukautuvia myös elintavoiltaan: osa muodostaa pysyviä pariskuntia, osa uroksista lisääntyy useamman naaraan kanssa. Tavallisesti ketut kuitenkin ovat yksiavioisia, ja ne voivat elää yksin, parina tai perheryhmänä. Pentuja syntyy keväällä kerrallaan yleensä 3-5, ja uros osallistuu niiden hoitoon. Pennut ovat syntyessään sokeita, kuuroja ja hampaattomia ja painavat keskimäärin vain 100 grammaa. Kettu pesii usein muiden eläinten kaivamiin koloihin, ja vaikka monen eläimen pesä on metsässä vaikea erottaa, ketun pesän havaitsee usein melko tymäkästä, myskimäisestä hajusta. Sen voi haistaa meilläkin kettuaitauksen nurkilla. Joskus kettu ja luolaston rakentaja, usein mäyrä, asuvat yhdessä laajan käytäväverkoston molemmissa päissä.

Kettu on yksi eläinmaailman sopeutujista. Sillä on luonnonvaraisista koiraeläimistä laajin esiintymisalue ja kaupungistumisen myötä laji on sopeutunut koko ajan paremmin myös ihmisen läsnäoloon. Vaikka kettua tapaa harvoin luonnossa, niin citykettu ei ole harvinainen näky monella alueella. Kettujen menestyminen kaupungeissa johtuu suurelta osin niille sopivan riistan, kuten kaniinien määrän lisääntymisestä. Kaniini puolestaan on Suomen luonnossa vieraslaji, jonka kantaa kettu voi auttaa pitämään kurissa. Cityketullakin saattaa siis olla oma merkittävä tehtävänsä kaupunkiluonnon tasapainon säilyttämisessä.

Menestyksen avaimet

Ketun menestystä selittävät sen ruumiinkoko ja erikoistumattomuus. Kettu on riittävän pieni ollakseen melko huomaamaton, mutta riittävän suuri kulkeakseen tarvittaessa pitkiäkin matkoja. Kettu osaa käyttää monipuolisesti erilaisia ravinnonlähteitä ja elinympäristöjä, ja se oppii nopeasti hyödyntämään myös uusia ravinnonlähteitä.

Turkiseläin

Ketulla on ollut suomalaistenkin historiassa oma roolinsa. Kettuturkiskauppa on ollut menneisyydessä taloudellisesti merkittävää ja ketunnahka oli aikanaan yhden kiihtelyksen eli yhteensä 40 oravannahan arvoinen. 1900-luvun puolivälissä kettukanta taantui jo melko alhaiseksi turkismetsästyksen ja tapporahojen havittelun takia. Tämän jälkeen kettukanta on vahvistunut ilmaston lämpenemisen, metsästyksen ja suurpetojen vähenemisen sekä ihmisen aikaansaaman maiseman muutoksen myötä. Kettu onkin yksi harvoista lajeista, joka hyötyy ilmaston lämpenemisestä ja ihmisen pirstomasta maisemasta. Kettuja esiintyy koko maassa; tihein kettukanta on monilla Lounais-Suomen alueilla, harvin kanta on pohjoisessa Lapissa.

Nykyään villikettuturkiksen taloudellinen merkitys on hyvin pieni. Kettua metsästetään yhä sekä turkin takia että haittaeläimenä. Metsästyksen taustalla ovat pääosin riistanhoidolliset syyt. Kettu on kuitenkin myös valtaisan hyödyllinen eläin, joka auttaa osaltaan pitämään hiiri- ja myyräkantoja kurissa.

Kettu voi levittää joitakin sairauksia, kuten kapia ja rabiesta. Suomessa rabiesta ei ole luonnossa tavattu 80-luvun jälkeen, ja hyvää tilannetta pidetään yllä muun muassa tiukoilla eläinten maahantuontiehdoilla sekä rokotteiden levittämisellä itärajalle. Kapia kuitenkin esiintyy jonkin verran, ja se voi tarttua ketusta vaikkapa metsästyskoiraan.

Suhde muihin petoihin

Kettu tulee hyvin toimeen muiden keskikokoisten petojen kanssa. Naali ja kettu kilpailevat kuitenkin samasta ravinnosta, ja ilmeisesti ketun runsas esiintyminen rajoittaa naaliin selviytymismahdollisuuksia. Kettu taas itse väistyy suurpetojen, kuten suden ja ilveksen, tieltä.