Saukko

Lutra lutra

Saukko on vesielämään sopeutunut näätäeläin. Saukkoja elää useita lajeja eri puolilla maailmaa. Lähes kaikille saukoille yhteistä on sosiaalisuus, leikkisyys ja älykkyys. Ne sopeutuvat elämään myös kaupunkien läpi virtaavilla joilla, mikäli vesi vain on riittävän puhdasta ja siinä riittää saukolle syötävää. Saukko tottuu helposti ihmisiin, jos sitä ei häiritä. Saukolla on laaja elinpiiri, jossa se liikkuu ahkerasti. Suomessa elinpiiri kattaa jopa 20-40 km vesistöreittejä ja useita pikkuojia. Etenkin talvella saukot liikkuvat ahkerasti, sillä jään alta ravintoa löytyy niukemmin.

 

Kapea elinympäristö

Saukko ei ole pelkästään vesieläin, vaan on sopeutunut elämään osittain myös maalla. Tämän vuoksi saukon elinympäristö kattaa vain kapean vyöhykkeen veden ja maan yhtymäkohdassa. Saukko saa lähes kaiken ravintonsa vedestä, mutta maalla se nauttii suuremmat saaliit, lepää ja hoitaa turkkiaan.

 

Hajupostit

Tiesitkö että, saukot merkitsevät reviirinsä pysyville paikoille, jonne merkkejä on jätetty jo usean sukupolven ajan. Näistä ns. hajuposteista saukot tunnistavat toisensa, urokset tunnistavat, onko edellinen kävijä valmis lisääntymään ja kertovat uusille tulokkaille, että alue on jo varattu.

 

Peräsin

Virtaviivainen vartalo ja vahva häntä helpottavat uimista.

 

Vesileikkejä

Saukot ovat sopeutuneet vesielämään monella tavalla. Niiden öljypäällysteinen ja vedenpitävä turkki koostuu päällyskarvasta ja tiheästä aluskarvasta. Turkki ei päästä vettä iholle asti, vaan ihon ja karvojen väliin jää ilmakerros. Saukon karvan tiheys onkin yksi eläinkunnan suurimmista karvantiheyksistä: noin 50 000 karvaa/cm2 !

Saukot ovat leikkisiä ja uteliaita eläimiä. Niiden on nähty laskevan talvisin mäkeä ilman merkittävää syytä - mahdollisesti vain huvinvuoksi.

Ruokalistalla kalaa

Saukon ruokavalio koostuu yli 80 prosenttisesti kaloista ja sammakoista. Saukko ei saa saaliskaloja kiinni syvässä vedessä, joten se saalistaa mieluummin rannan tuntumassa. Tämä kaventaa saukon elinympäristöä entisestään. Kalojen ja sammakoiden lisäksi saukolle maistuvat vesimyyrät, piisamit, linnunmunat ja linnut.

 

Uimaräpylät

Nenä ja korvat sulkeutuvat sukeltaessa ja käpälissä on uimaräpylät.

 

Elpyvä kanta

Kotoinen saukkomme on ollut aiemmin suhteellisen vähälukuinen laji. Saukkoa metsästettiin turkin vuoksi. Lisäksi saukkoon suhtauduttiin negatiivisesti erityisesti arvokalojen saalistuksen vuoksi. 1960- ja 1970-luvuilla saukko kärsi ympäristömyrkyistä, mikä verotti kantaa runsaasti. Laji rauhoitettiin 1939-1950 ja uudelleen 1970-luvulla, ja pikkuhiljaa saukot alkoivat taas levittäytyä entisille elinalueilleen. Myös ympäristön puhdistuminen edisti kannan vahvistumista. Suomen saukkokanta koostuu joistakin tuhansista yksilöistä. Nykyään saukko luokitellaan maailmanlaajuisesti silmälläpidettäväksi (NT) ja Suomessa elinvoimaiseksi (LC).

 

Tärkeä tuntoaisti

Talvella saukko saalistaa pääasiassa tuntokarvojensa avulla, sillä jään alla on pimeää. Tuntokarvoja saukolla on eri puolilla päätä, kaulassa ja etujaloissa. Se ei pysty kairaamaan kynsillään jäähän aukkoa, joten saukon on löydettävä aina valmiiksi avoin tie veteen. Talvinen avoveden määrä rajoittaakin Suomen saukkokannan tiheyttä.

 

Pienet saukonpoikaset

Naaraspuoliset saukot tulevat toimeen osittain päällekkäisissäkin elinpiireissä, mutta aikuiset urokset eivät siedä toisia uroksia elinalueellaan.

Saukoilla ei ole tiettyä kiima-aikaa, vaan poikaset voivat syntyä lähes milloin vain. Pieniä saukkopoikasia syntyy usein yhdestä kolmeen. Emon kantoaika kestää pari kuukautta ja Suomessa poikaset syntyvät lumettomana aikana. Saukko tekee luolamaisen pesänsä rannalle, jonne poikaset syntyvät. Pennut vieroitetaan seuraavana keväänä, minkä vuoksi naaraat tekevät poikasia noin joka toinen vuosi.