Uutiset

Mitä Ähtäri Zoossa tapahtuu

Ähtäri Zoon joogaavat karhut

Ähtäri Zoon joogaavat karhut

Ähtärin eläinpuisto on erityisen tunnettu karhuistaan. Santeri ja Santra ovat edelleen monelle tuttuja nimiä ja eläinpuiston ensimmäinen karhupariskunta elikin kunnioitettavaan 33 vuoden ikään saakka. Tämän parin vuonna 1991 syntynyt Mimmi-tytär asustaakin meillä edelleen. Iästään huolimatta Mimmi on edelleen hyvin voimakasluonteinen karhu. Mimmi on ollut erinomainen emo ja onkin kasvattanut useamman pentueen maailmalle. Mimmin jälkeläisiä löytyy suomalaisten eläintarhojen lisäksi myös ympäri Eurooppaa.

Monet tunnistavat Mimmin kuitenkin joogakarhuna. Mimmin emo Santra aloitti tämän joogaamiseksikin kutsutun venyttelyn, jonka Mimmi oppi emoaan seuraamalla. Karhumme joogaavat erityisesti opastusten aikana herkkupaloja odottaessaan, mutta onpa niiden nähty joogailevan ihan itsekseenkin. Eräs ulkomaalainen vieras bongasikin kerran Mimmin iltapäiväjoogauksillaan ja kuvat joogaavasta suomalaisesta karhusta levisivät myös ulkomaan medioissa.

Asiakaspalvelu

Karhunkierros 150, 63700 Ähtäri
030 62150
info@ahtarizoo.fi

Myyntipalvelu

Karhunkierros 150, 63700 Ähtäri
Arkisin klo 9-16
030 621 5444
sales@ahtarizoo.fi

Seuraa meitä