Uutiset

Mitä Ähtäri Zoossa tapahtuu

Ympäristökasvattajamme Selma Kaisa-Saukon kanssa

Eläinpuisto on paljon enemmän kuin työpaikka

Työ eläinpuistossa ei ole pelkästään kävijöiden palvelua, vaan myös arvokasta tutkimustyötä harvinaisten ja vaarantuneiden lajien parissa, niiden haastavaa, mutta antoisaa hoitoa, joka vaatii pitkälle koulutetun henkilökunnan osaamista, sekä ympäristökasvatusta ja lajiensuojelutiedon levittämistä. Monelle aukeaa eläinpuistojen merkitys havainnollistavasta kuvasta Nooan arkista, jonne kerätään mahdollisimman monesta eri lajista pari takaamaan tulevaisuudessakin näiden lajien säilyminen. Ja juuri sitähän se on, maanpäällinen geenipankki, joka pysyy moninaisena yhteistyön avulla, siten jokainen eläinpuisto voi keskittyä omiin lajeihinsa ja niiden hyvinvointiin. Moni uhanalainen laji on saatu selviämään pitkälti eläinpuistotoiminnan avulla, kuten vesikko meillä täällä Ähtärissä. Ähtärin eläinpuistossa esim. metsäpeurojen pidon tavoitteena on täällä syntyneiden vasojen palauttaminen totutustarhan kautta luontoon, samoin joskus syntyvät pandapennut menevät kotimaahansa totutustarhaan ja heidän jälkeläisensä luontoon.

Eläinpuistojen toiminnan valvonta

Yksin tätä työtä ei voisi, eikä Suomessa saisikaan tehdä. Suomessa eläinpuisto toimii eläinsuojelulakia kunnioittaen, jonka toteutumista Aluehallintovirasto valvoo. AVIn valvontaa käytännön tasolla taas toteuttaa läänineläinlääkäri, joka suorittaa säännöllisiä tarkastuksia puistoissa. Eläinlääkärin kanssa katsomme mm. itse eläimet, niiden olosuhteet ja rehuvarastot. Läänineläinlääkäri valvoo lisäksi tutkimustoimintaa, sekä tarkastaa uudet tarhatilat ja niiden lajikohtaisten vaatimusten toteutumisen. Tämän lisäksi Ähtärin Eläinpuisto kuuluu arvostettuun Euroopan eläintarha- ja akvaariojärjestöön EAZA:aan, joka määrittelee korkeat standardit eläinten pitoon- ja hoitoon ja myös valvoo niiden toteutumista.

Kokemuksen tuoma tieto ja taito

Moni on saattanut viime aikoina herätä uuteen huoleen siitä, miten eläinpuistojen eläinten pysyminen omissa tarhoissaan taataan ja mitä muita turvallisuuskäytäntöjä on niin meille ihmisille, kuin tietysti myös eläimille. Meillä Ähtäri Zoossa on jo pian 50 vuoden tuntemus alalta, kokenut ja koulutettu henkilökunta, sekä ennen kaikkea halu tehdä asiat niin eläimillemme kuin asiakkaillemme mieluisasti ja turvallisesti.

Suomen vanhimpana luonnonmukaisena eläinpuistona olemme alusta asti halunneet luoda eläimillemme luonnollisen ympäristön, mikä meillä tarkoittaa metsäistä ja vaihtelevaa ympäristöä, joka tarjoaa aitauksissa piilopaikkoja, sekä runsasta kullekin lajille tuttua kasvillisuutta, unohtamatta kuitenkaan asianmukaisia vahvoja aitauksia. 60 hehtaarin alueella, 3 km kävelyreitin varrella todella tuntee liikkuvansa metsän keskellä ja olevansa vain vieraana pysyvien asukkien alueella. Tämä selittää osaltaan sitä, että vieraillessa saattaa käydä niin, että joku eläin ei juuri sillä hetkellä olekaan nähtävissä vaan lepäilee omassa piilopaikassaan ja tulee taas hetken päästä näytille -kun niin itse kokee parhaaksi.

Eläinpuiston asema muuttuvassa maailmassa

Maailma muuttuu koko ajan valveutuneemmaksi, mikä on meille kaikille hyvä asia. Eläinten hyvinvointi koskettaa meitä kaikkia. Meille tärkeää on myös se, miten eritoten uhanalaisiin tai vaarantuneisiin lajeihin osataan suhtautua, ja miten ne käyttäytyvät eri tilanteissa. Siksi keskitymme tulevaisuudessakin ei vain lajiensuojeluun, vaan tärkeään tutkimus- ja opetustyöhön. Meillä Ähtärin eläinpuistossa, jokainen työntekijä työskentelee suurella sydämellä ja ammattiylpeydellä -eläinten eli tärkeimpien työtovereidensa parhaaksi. Täällä työpäivän jälkeen kylän kaupan kassallakin kysellään, mitä pandoille Lumille ja Pyrylle, tai Kaisla-saukolle kuului tänään.  

Asiakaspalvelu

Karhunkierros 150, 63700 Ähtäri
030 62150
info@ahtarizoo.fi

Myyntipalvelu

Karhunkierros 150, 63700 Ähtäri
Arkisin klo 9-16
030 621 5444
sales@ahtarizoo.fi

Seuraa meitä